torstai 16. helmikuuta 2012

karppaus.info

Tuo on vielä liian monelle tuiki tuntematon netti osoite, josta tällä kertaa kirjoitetaan. Aloittelevalle ja miksei vähän kokeneemmallekkin karppaajalle minun suosittelemani tietolähde. Eikä vähiten siksi, että monesta verkosta löytyvästä foorumista ja keskustelupalstasta poiketen, siellä sain esittää tyhmiäkin kysymyksiä ilman, että joku olisi ollut välittömästi käskemässä googlettamaan. Siellä sai myös kysyä sellaisia kysymyksiä joita joku toinen oli jo kysynyt eikä ensimmäinen vastaus ollut se yleinen: käytä sitä saatanan hakua. Mielettömän hieno paikka sellaiselle joka ei oikein tiedä mistä on kyse mutta haluaisi aiheeseen tutustua ja kokeilla muttei tiedä edes mistä oikein aloittaisi.

Ylivoimaisesti eniten käyttämäni on tuo foorumi mutta sisältäähän karppaus.info paljon muutakin. Sieltä löytyvät loistavat reseptit karppaajalle. On erilaisia kampanjoita painon pudotuksen tiimoilta. Löytyy laskureita ja ruokapäiväkirjoja joista saa vinkkejä ja joita voi käyttää malliksi jos ei oikein ole selvillä miten ne karppaajat syövät. Karppikaupasta halukkaille löytyy aiheeseen liittyvä kirjallisuus.

Tärkeintä on kuitenkin vertaistuki ja mahdollisuus keskustella samalla tavalla ajattelevien kanssa. Toki mukaan livahtaa välillä joku THL:n kätyri kertomaan miten meidän pitäisi oikeasti syödä ja elää mutta kiitettävällä aktiivisuudella nämä trollaajat on sieltä blokkailtu. Ei ole aina moderaattorin elämä helppoa :)

Epäilen vahvasti että oma karppaamiseni olisi hyytynyt ihan lähtömetreille ilman kaikkea sitä tietoa minkä sain tuota kautta. Tämän blogin aloittamiseenkin kipinä lähti sieltä. Ilman karppaus.infoa ei taitaisi olla Koltan blogiakaan. Terveisiä Brillalle joka blogin pitämistä toisena päivänä elokuuta ehdotti ;)

Karppaus.info, suosittelen lämpimästi.

5 kommenttia :

  1. Tuttu sivusto, sieltä minäkin aloitin :)

    VastaaPoista
  2. Ettäkö ei oisi Koltan blogia, kauhistuttava ajatus.

    VastaaPoista
  3. Kuule Koltta, mä ounastelin jo silloin elokuun alussa, että sun kirjoitustaidolla ja huumorintajulla sekä innostuneella otteella saat aikaiseksi mielettömän hienon blogin. Oikeassa olin. Että kiitos vaan kiitoksista. :) Ei ollut turhaa mun yv-patistelut blogin perustamisen suhteen. ;)Tulokset voi nähdä lukijatilastoista. Ensiluokkainen blogi. Kiitos, että jaksat kirjoitella. Sun blogi on kullanarvoinen monelle kakkosdiabeetikolle ja monelle monelle muulle karppausta aloittelevalle ja pidemmällekin ehtineille.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva, että on tää blogi ja tärkeisiin asioihin oot ottanut rohkeesti kantaa. Harmittaa vaan kun et enää foorumilla käy kirjoittelemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen on tosiaan jäänyt vähemmälle... Pitäisiköhän parantaa tapansa. Lukemassa tosin käyn säännöllisesti ja tulee sitä aina satunnaisesti vähän kommentoituakin ;)

      Poista