Vastauksia

Suurkiitos kaikille tähän mennessä karppaamista koskevaan kyselyyn tietonsa lähettäneille. Alku tuntuu lupaavalta. Keräsin tähän vähän tietoja vastausten pohjalta ja saavat luvan olla päteviä koska virallisia tahoja ei tunnu tällaisten asioiden tutkiminen kiinnostavan. Ovat enemmän keskittyneet margariinin ja insuliinin markkinointiin tai muuten vain puristelevat kiveksiään toimistoissaan. Päivitän näitä tietoja pikkuhiljaa kun palautteen määrä kasvaa.

Tähän mennessä vastaajista 80% on naisia, kaikkien vastaajien keski-iän ollessa 37 vuotta. Keskiverto karppaajalla on noin puolitoistavuotta karppaamista takanaan ja painoakin on tuona aikana tippunut noin 15kg. haitari on varsin laaja vasta aloittaneista jo vuosikausia karpanneisiin ja normaalipainoisena aloittaneista, yli 30 kiloa saavutettuja linjoja taistelussa menettäneisiin.

Diabeetikkojen osuus on 12%, muita terveystietoja tuli kohtalaisen vähän joten on otettava huomioon tuloksissa ne joilla on ollut hyvä kolesteroliarvot jo aloittaessaan sekä ne joilta niitä ei ole koskaan tutkittu. tästäkin huolimatta yli 30% ilmoitti kolesteroliarvojen parantuneen karppauksen aikana. Samoin verenpaine on parantunut liki 40% vastaajista. 58% vastaajista on sitä mieltä että vatsan ja/tai suoliston ongelmat ovat vähentyneet tai kadonneet kokonaan.

Muita huomionaravoisia positiivisia kokemuksia joita ei erikseen kysytty joten jokainen ei varmasti osannut niitä vastatakkaan olivat erilaiset säryt (nivel, lihas ja pää) helpottaneet (38%), iho-ongelmat (27,5%), parempi jaksaminen (42%), parantunut unen laatu (25%) ja Ientulehdus / hammaskivi (13%) vastaajista. Nämä olivat siinä mielessä mielenkiintoisia että noinkin moni asian mainitsi vaikka sitä en erikseen kysynyt. Erilaisia yksittäisiä positiivisia kokemuksia onkin sitten iso lista.

Negatiivisia puolia kysyin myös. Lista olikin huomattavasti pienempi ja ainoa silmiinpistävä mutta ei odottamaton harmi oli odotettavastikkin: Muiden kielteinen tai paheksuva asenne. Sen koki negatiiviseksi kokemukseksi 91% vastaajista. Toiselle sijalle kiipesi kauheasti mediassa kohua herättänyt alkuvaiheen ummetus jota on kokenut huikeat 3,2% vastanneista. Olisin kuvitellut että jos ummetus on niin suuri ongelma karppaajille kuin media antaa ymmrätää, olisi tuo lukema ollut edes vähän suurempi. Yhdellä vastaajalla oli esiintynyt ummetusta myöhemminkin karpatessaan.

Eihän tämä mikään tieteellinen testi ole, mutta kyllä minua hämmästyttää suuresti se miten paljon karppaamisesta on ollut ihmisille hyötyä ja miten vähän siihen itse asiassa liittyy ongelmia jotka koetaan oikeasti negatiivisiksi puoliksi. Oletin kuitenkin että sitä negatiivistakin sanottavaa olisi ollut enemmän. Tietysti kysely olisi pitänyt laajentaa myös henkilöihin jotka syystä tai toisesta ovat lopettaneet karppaamisen. Mutta tuskinpa heitä blogini juuri kiinnostaa.

Päivitämme sopivin väliajoin ainakin nuo numerotiedot ja mikäli uutta ja merkittävää ilmenee niin sitten lisätään tietoja.