Uusi diabetesyhdistys

27.8.2011 Perustettiin valtakunnallinen, Suomen uusi diabetesyhdistys.
Uusi diabetesyhdistys on huolissaan diabeteksen räjähdysmäisestä kasvusta ja esittää tavoitteekseen diabeteksen nykyisen esiintyvyyden puolittamisen. Tähän tavoitteeseen päästään diabeteksen elinehtoisella hoidolla ja ennaltaehkäisyllä. Monialaisilla toimilla pyritään tehokkaasti muuttamaan taudinkulkua ja saattamaan jopa takaisin menetettyä elinvoimaisuutta.

Diabetes on nopeasti lisääntynyt sairaus Suomessa ja muualla maailmassa. Sairaudesta tunnetaan kaksi luonteeltaan erityyppistä muotoa: tyyppi 1 ja tyyppi 2. Lisäksi on muitakin muotoja kuten esim. raskaudenajan diabetes.

Tyypin 2 diabetesta sairastaa jo puoli miljoonaa suomalaista ja tyypin 1 diabeteksessa olemme Suomessa maailmanennätysvauhdissa. Diabetes vie 15% terveydenhuollon menoista. Ennusteen mukaan sairastuneiden määrä voi jopa kaksinkertaistua seuraavien 10–15 vuoden aikana ja uhkaa lamaannuttaa pitkiksi ajoiksi terveydenhuoltomme.

Kasvava kansalaismielipide puhuu sen puolesta, että ehkäisy- ja hoitotyössä ei ole tehty kaikkea voitavaa diabeteskatastrofin ehkäisemiseksi.

Uusi yhdistys toteuttaa missiotaan ”diabetekseen sairastuminen aisoihin” ennakkoluulottomalla terveysvalistuksella. Diabeteksen hoitoon soveltuu esimerkiksi vähähiilihydraattinen elämäntapa ja elimistöä pyritään vahvistamaan ravintolisillä lääkkeiden lisäksi ja niiden sijaan. Uudella diabetesyhdistyksellä on innovaativinen ote liikuntaan.

Toteutamme valistustyötämme mm. julkaisemalla omaa tiedotuslehteä, jossa esitellään viimeisin tieto maailmalta koskien diabeteksen ja muiden metaboliseen oireyhtymään kuuluvien sairauksien hoitoa ja ehkäisyä. Yhdistys tuottaa puolueetonta valistusmateriaalia diabeteksen hoidosta jäsenistölleen ja jaettavaksi muihin diabetesyhdistyksiin.

Uusi diabetesyhdistys pyrkii toimimaan yhteistyössä muiden terveyttä vaalivien yhdistysten ja organisaatioiden kanssa.

Toivotamme sinutkin lämpimästi tervetulleeksi yhdistykseen. Yhdistyksen jäsenmaksu vuodelta 2011:
  • Jäsenmaksu 30€
  • Perhejäsenmaksu on 50€ (asuvat samassa taloudessa, yhden jääkaapin periaate) 
  • Kannattajajäsenmaksu 300€

Jäsenhakemuksen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen <jasenrekisteri@uusidiabetesyhdistys.fi>. Hakemuksessa tulee olla:
- sukunimi
- etunimi

- syntymäaika
- osoite
- postinumero
- postitoimipaikka
- puhelin
- sähköpostiosoite.

Nyt mukaan liittyvät: Jäsenmaksu loppuvuodeksi kattaa myös vuoden 2012 jäsenmaksun. Ei siis tarvitse aikailla.


Hallituksen hyväksymisen jälkeen jäsenmaksulasku lähetetään sähköpostitse. Perhejäsenyys edelleyttää edellämainittujen tietojen lisäksi kaikkien samassa perheessä jäseneksi liittyvien nimet ja syntymäajat mukaan hakemukseen.
 
Yhdistyksen tiedotuslehdet ilmestyvät sähköisessä muodossa.