tiistai 24. joulukuuta 2013

perjantai 20. joulukuuta 2013

Valepukki

Buumi on ohi, karppaus näyttää vähenevän. Pikkuhiljaa THL haastatttelu haastattelun jälkeen koettaa luoda mielikuvan, että ns. muoti-dietti on ollutta ja mennyttä. Tarkoitushan on aivan selvä, mitä useampi kuvittelee että kukaan ei enää karppaa, sitä useampi itsekkin lopettaisi karppaamisen. Paras valepukki saattaakin olla valepekka.

Näin ehkä olisikin, että karppaus vähenee ja suositusten noudattaminen lisääntyisi, jos karppaamisen lähtökohdat olisivat muoti ilmiö tai siihen on ryhdytty väärin perustein. Mutta ne jotka ovat ryhtyneet karppaamaan omasta tahdostaan ja vielä nähneet hyödyt, tuskin kääntävät kelkkaansa vain Puskan hallusinaatioiden mieliksi.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Synninpäästö


Kun nyt on niin, että karppaamista on verrattu uskontoon ja olen sen puolesta kovasti puhunut niin ilmeisesti olen jonkin sortin saarnamies ellen peräti arkkipiispa - vaikkei tämä uskonlahko ole siitä minulle virkasopimusta saati palkkaa tarjonnut. Ja tottakai karppaajilla kuten kaikilla muillakin uskovaisilla, pitää olla mahdollisuus saada syntinsä anteeksi jos ovat uskontoaan vasten rikkoneet.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Selkäranka


Selkäranka (lat. columna vertebralis, spina vertebralis) tukee vartaloa ja suojaa selkäydintä. Selkäranka koostuu nikamista. Ihmisellä on seitsemän kaulanikamaa (yksikössä vertebra cervicalis); 12 rintanikamaa (vertebra thoracica); viisi lannenikamaa (vertebra lumbalis); viisi ristinikamaa (vertebra sacralis), jotka ovat sulautuneet ristiluuksi (os sacrum); ja neljä (joskus kolme tai viisi) häntänikamaa (vertebra coccygea), jotka ovat yhdistyneet häntäluuksi (os coccygis).

Selkärankaa vaaditaan myös silloin kun täytyy vastata teoistaan tai myöntää olleensa väärässä. Tämä henkisen selkärangan puuttuminen kokonaan on melko yleistä ainakin virallisterveellisen ruokavalion ja diabeteksen käypähoidon kannattajien keskuudessa. Heillä pääkin on vain sitä varten ettei se veltto selkäranka putoa housuihin.

torstai 12. joulukuuta 2013

Liha


Joulukinkkua. Tai kalkkunaa jos kinkku ei maistu. Tästä tulikin mieleeni, että lokakuussa kun maailmaa parannettiin lihattomuudella, totesin sen olevan jokseenkin tekopyhää hurskastelua joka tuskin kuittaa 11 kuukauden lihan mättämistä muualla kuin omassa pienessä mielessä. Mutta nythän on oiva tilaisuus näyttää jokaisen omalla kohdallaan ettei se ollut tekopyhää. Joulu ilman lihaa ja kinkkua. Ei taida osanotto olla ihan samaa luokaa. 




keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Fosfaattikinkkua


Vielä 2011 esim. Taloussanomat uutisoi joulukinkuista: "Kävitkö kinkkuostoksilla? Ostit tyhjää ja syöt fosfaattia". 

Aihe oli tarpeellinen, sillä fosfaattien johdosta pahimmillaan jopa puolet joulukinkuista saattoi olla vettä. Oli siinä veden litrahinta melkein ravintola tasolla.

Mutta miten on tänä jouluna 2013. Tietävätkö edes teollisuudessa, mitä EU sanoo fosfaattien käytöstä:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1333/2008, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, elintarvikelisäaineista. Siirtymäaika päättyi 1.6.2013

E338 – E452  Fosforihappo – fosfaatit – di-, tri- ja poly­- fosfaatit

Asetuksessa (LIITE 2) sanotaan, että käyttö on sallittu "Ainoastaan kuivat jauhemaiset elintarvikkeet (esim. valmis­tusprosessissa kuivatut elintarvikkeet ja niiden seokset), lukuun ottamatta tämän liitteen A osassa olevassa taulukossa 1 lueteltuja elintarvikkeita." Ei sovi kinkku ainakaan tähän ryhmään suoraan, paitsi jos se on kuivattua ja jauhemaista mitä todellakin toivon että se ei ole ainakaan minun pöydässä.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Sokeri


Asiantuntijat väittävät, että sokerin aiheuttama riippuvuus on myytti. Kuitenkin tosiasia on, ettei valtaosa virallisterveellisen ruokavalion noudattajista ole koskaan kokenut nälkää, ainoastaan riippuvuuden aiheuttaman himon saada lisää sokeria (hiilihydraatteja). He sanovat sitä näläksi tai kiukkunäläksi, koska se on ainoa heidän oppimansa merkki elimistöltä kertomaan, että jotakin tarvitaan. Valitettavasti sillä ei ole nälän kanssa mitään tekemistä, se on vain viesti joka huutaa lisää sokeria.

Diplomiravintoneuvoja Tarja Tuuli-Dammert, jolla on asiakkaidensa joukossa myös sokerivieroituksessa käyviä sokeriaddikteja, tietää että  sokeri todella koukuttaa kuten huumeet, ja altistuminen alkaa nykyisin jo vauvana. Koulujen vähärasvainen, hiilihydraattipitoinen ruokavalio ei varmasti auta yhtään asiaa, varsinkaan jos kotona jatketaan Puskan poppoon hyväksi havaitsemalla linjalla vähärasvaisena ja runsaasti hiilihydraattisella elämällä.

tiistai 3. joulukuuta 2013

2,5 vuotta...


Nyt kun karppaamista on takana 2,5 vuotta, rupesin miettimään että mikä on oikeasti muuttunut elämässä. Mikä on uutta, mikä vanhaa ja onko jotain jäänyt kaipaamaan. Uutta on tietysti ruokavalio ja vanhaa on ennakkoluulot. Kaipaamaan en ole montaakaan yksityiskohtaa jäänyt.

Diabeetikkona suurin muutos on varmasti ollut tuo lääkkeistä ja pistettävästä insuliinista eroon pääsy mutta terveyden ja hyvinvoinnin kannalta varmasti merkittävin muutos oli uniapneasta eroon pääsy. Ei se välttämättä laihduttamalla kaikilta onnistu, syitä on muitakin kuin lihavuus mutta on se ainakin tavoittelemisen arvoinen, se on pakko myöntää. Mukavuuteen vaikuttavista tekijöistä se on kenties suurin. Taitaa olla myös terveyden kannalta merkittävin tekijä.