tiistai 28. helmikuuta 2012

Karppiruokaa I

Monesti on kysytty mitä minä syön. Vielä sitäkin useammin edelleen kuulen, ettei voi olla terveellistä kun syö vain voita ja kermaa ja muita kovia rasvoja. Reseptien kirjoittaminen ei oikein luonnistu kun tulee monesti tehtyä pitkälti näppituntumalta mutta laitetaan parit kuvat tästä niin yksipuolisesta ja vaarallisesta ruokavaliosta jota myös vhh:ksi kutsutaan. Seuraavissa kuvissa siis yhteisenä tekijänä on vhh.


Aloitetaan ihan omasta suosikistani, chilipullat kermapippuri kastikkeella ja salaatilla. Jauhelihaa, kananmunaa, chiliä, kermaa, pippurimurskaa ja salaattia sen mukaan mistä kukakin tykkää.

 Kalaruuan ystävät arvostavat savulohisalaattia.

Possun ulkofilettä, parilalla paistettu. Jälleen salaatin kera.


Juustoleipäseen tehty hampurilainen. Itse tehty jauhelihapihvi. Oiva esimerkki miten yhdistetään pari karppaus.info:n reseptiä toisiinsa. Saattaisi Hesen tai Mäkin makutuomarikin olla ihmeissään.



Karppipizza !! Juustopohjalla tietysti :)



Jytky pariin otteeseen kuvattuna valmistusvaiheessa...

Jauheliha ja täytteet maun mukaan.
Pekoniverkko ympärille ja uuniin...
Siinä se on sitten syöntivalmiina. Suosittelen kukkakaalimuussin ja salaatin kera.

Vähän enemmän paneutumista, muttei suinkaan mahdotonta: Täytekakkukin onnistuu vähähiilihydraattisena. Täytteenä marjoja ja keramaa.  Kuva on allekirjoittaneen 40v päiviltä jossa yhteydessä myös tavoiteltu "poikamies" siirrettiin virallisesti ukkomiesten kastiin.


Ei se ole vaikeaa vaikka jotkut niin väittävät. Paneutumista se vaatii kuten mikä tahansa asia jonka haluaa tehdä kunnolla.

Ei se ole edes tavattoman kallista vaikka jotkut niin väittävät. Minäkin hyödynnän usein juuri niitä raaka-aineita jotka kulloinkin ovat tarjouksessa.

Ja ennenkaikkea, se ei todellakaan ole epäterveellistä taikka yksipuolista vaikka virallisen linjan uskolliset alamaiset perättömästi väittävät.

Syntiä se saattaa olla, on se sen verran maukasta.

7 kommenttia :

  1. Mikä tuo jauheliharullajuttu on? Onko reseptiosiossa? :)

    VastaaPoista
  2. Tuo jytky on tosiaan komean näköinen. Näyttäisi sellaiselta, joka maistuisi myös meidän perheen nuorisolle.
    Onko kuorena muuta kuin pekoniviipaleet ristiin pujoteltuna?

    VastaaPoista
  3. Jauheliharulla on jytky. Ja kuori on tosiaankin vain peksua. Tämähän ei suinkaan ole oma keksintöni. Alkuperäinen jytky ohje oli tuolla: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=9588.0

    VastaaPoista
  4. NAM! :P

    Ja Onnea!

    VastaaPoista
  5. No hyi! Yksipuolista ja epäterveellistä!

    ...hihi.

    Onneksi olkoon myös!

    VastaaPoista
  6. Ihan tulee nälkä kun näitä kuvia kattelee. No, ei oikeesti nälkä, kun on hyvä vhh-aamiainen masussa, mutta sylki suuhun herahtaa.

    VastaaPoista
  7. Tuo kakun ohje kiinnostaisi, että millä pohjalla se on tehty? Tarvitsis viikon päästä tehdä kakkua ja tuollainen karppitäytekakku olis aika "cool".
    Ja onnittelut sekä "ukkomiehistymisestä" että pyöreistä vuosista :).

    VastaaPoista