torstai 29. maaliskuuta 2012

Stevia II

Yleisön ja oman mielenkiinnon vuoksi stevia-testituloksiin lisättiin vielä täysin makeuttamattoman annoksen mittaukset. Hyvin samaan tulokseen päädyttiin tuon makeutusaineen kanssa. Pienet erot voivat johtua mittarin tarkkuudesta, elimistöstä tai jopa makeutusaineen pienestä vaikutuksesta insuliiniin - mene ja tiedä. Mutta ratkaisevaa on kuitenkin se että molemmat vaihtoehdot poikkeavat aika radikaalisti stevialla saaduista tuloksista.



Huolestuttavaksi näen tämän asian sen vuoksi, että minulla tuo stevian verensokeria laskeva vaikutus oli noin suurta, vaikka insuliinin pitäisi kohdallani tehota erityisen huonosti. Olenko siis parantunut insuliiniresistenssistä vai miksi se tehosi noinkin rajusti. Tämä testi pitäisi varmaan tehdä myös terveellä henkilöllä, että saisimme vertailupohjaa lisää. Omalla kohdallani ajattelin lähiaikoina testata asiaa uudelleen jokaisella vaihtoehdolla.

Palautteesta on tullut sellainen käsitys että olen ristiretkellä steviaa vastaan ja sitä on puolustettu hyvinkin voimakkaaseen sävyyn. Haluaisin tässä kohtaa hyvin ystävällisesti mainita, että minä en ole mitään enkä ketään vastaan... jos THL:ää ja koulukiusaamista ei lasketa mukaan.. Jos stevia kaikesta erinomaisuudestaa huolimatta osoittautuu mielestäni minulle sopimattomaksi vaihtoehdoksi juuri sen insuliiniin vaikuttamisen vuoksi, kuten nykytietämyksen valossa näyttää, tuon sen asian julki vaikkei se välttämättä kaikkia miellytä. Sitten kun saamme parempaa faktatietoa, olen kyllä valmis muuttamaan kantaani.

23 kommenttia :

  1. Olen todella pettynyt!
    Tunnen itseni huijatuksi.
    Mitä ihmettä nuiden lasten juttuihin sitten laittaa?
    Meillä on ollut setevia käytössä.
    Ilmeisesti vain makeutettava hedelmillä tai totuteltava mahdollisimman vähään makeutukseen.

    VastaaPoista
  2. Jos vain joskus viitsit, niin testaa tuo sukrin myös.
    Siis Erytritoli. Sitähän mainostetaan, ettei nosta sokereita ja toisaalla taas ettei vaikuta mitenkään.
    Olisi kiva tietää totuus...

    VastaaPoista
  3. Hyvä Kotiäiti. Millälailla tunnet tulleesi petetyksi? Muista että ystävämme Koltta sairastaa II-tyypin diabetesta ja niinkuin Hän kirjoitti tämä on vain yksittäinen kokeilu jonka tuloksen ovat vain Häntä koskevia. Miksei lapsille voi antaa mielestäsi Stevialla makeutettuja tuotteita? Muista että terveellä ihmisellä on useita verensokeria nostavia hormoneita, insuliini on ainoa verensokeria laskeva hormoni.

    VastaaPoista
  4. Minullekin tuli mieleen, että mitäs nyt?
    Mutta sitten hoksasin, että tämä on vain yksi testi, yhdellä ihmisellä. Ja että lapsille ja minulle on varmaan parempi syödä pikkuisen steviaa, sillä saa ainakin osan tavallisesta sokerista korvattua (ollaan sellaisia "perusterveitä").

    VastaaPoista
  5. Tätä testataan vielä lisää, myös terveillä käyttäjillä. Muutamat ovat jo ottaneet yhteyttä tarkempia tietoja varten miten testattiin, koska haluavat auttaa lisätestaamisessa. Raportoidaan sitten kun tuloksia kertyy.

    VastaaPoista
  6. Hei! Kotiuduin juuri Suomeen pääsiäiseksi ja kauppareissulla teinkin tänään kunnon Stevia-tutkimusta. Olin ihmeissäni, kun pienempi purkki (300 g?) Steviaa kustansi 4.95 euroa ja valtaisa (75ml) (Hermesetas-merkin valmistama) purkki vain 4.75 e! Ensin ajattelin, että kyse on valmistajista, että pienemmän purkin valmistaja lienee jokin yksityinen toimija.

    Tutkin etikettejä tarkemmin ja löysin jotain kovin hämmentävää: Suuremman Stevia-purkin ainesosaluettelo sisälsi kuitua. Syvempi syynäys paljasti, että kyseiset kuidut olivat peräisin fruktaaneista, oligofruktoosista ja inuliinista. Ne ovat siis kuiduiksi luokiteltavia hiilihydraatteja, jotka eivät hajoa suolistossa, eivätkä nosta verensokeria. Pienemmässä purkissa näitä ainesosia ei kuitenkaan ollut. Mietin vaan, mahtaako tuo halvempi hinta johtua juuri ko.hiilihydraattien käytöstä, eli lienevätkö nuo ko.fruktaanit vain halvempaa (ja huonompaa) materiaalia, jolla tuotteen hinta saadaan alas? En tiedä, mutta jokin tekijä täytyy olla tuollaisen hintaeron takana. Stevioiden laaduissa voi siis hyvinkin olla ratkaisevia eroja valmistajasta riippuen. Kertokaa, jos jollakulla on asiasta varmempaa tietoa.

    Hermesetaksen sivuilla tuotetta kuvaillaan seuraavasti:

    * 1 lusikallinen vastaa 1 lusikallista sokeria (à n. 4 g)
    * 90 % vähemmän kaloreita kuin sokerissa
    * 40 % luonnonravintokuituja (hedelmäkuituja)
    * Soveltuu diabeetikoille
    * Hampaille ystävällinen
    * Ihanteellinen ruuanlaittoon ja leivontaan sekä teen ja kahvin makeuttamiseen.

    VastaaPoista
  7. Hermesetan tekee kuluttajaystävällistä tuotetta, jota on helppo annostella ja myydä... Tavallinen stevia ilman täyteaineita kun on niin vaikea annostella ja on myös niin riittoisaa.

    VastaaPoista
  8. http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto13_3.pdf

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Kiitos tiedosta. Mutta tarkoittaako tuo siis sitä, että ko.tuote on todellakin jollain lailla kehnompaa ja ravintoarvoiltaan huonompaa kuin "tavallinen stevia" ? Nimim. tyhmä ravitsemustieteen opiskelija :)

    VastaaPoista
  10. Ei ole tietoa, että olisi kehnompaa tai huonompaa. Mutta itse olen karppauksen myötä osittain siirtynyt "yksinkertaisempiin" aineksiin. Eli miksi ostaisin täyteaineisiin pakattua steviaa kun voin halvemmalla ostaa täyttä steviaa.

    Pelkkä steviaa 50 gramman pussi maksaa Suomessa hieman yli kympin ja sen riittoisuus vastaa suurinpiirtein kymmentä kiloa.

    VastaaPoista
  11. Niin, minäkin mieluiten ostan stevian steviana. Käytännössä hintaero on stevian eduksi, sitähän riittää murto-osa tuosta "mikä-lie-hermesetasta". Pikkupussi riittää todella pitkään.

    VastaaPoista
  12. musta toi stevia on hyvä työkalu 2D:lle?
    http://en.wikipedia.org/wiki/Stevia#Health_and_safety
    wiki väittää että parantaa ins.herkkyyttä.

    -keke

    VastaaPoista
  13. musta toi stevia on hyvä työkalu 2D:lle?
    http://en.wikipedia.org/wiki/Stevia#Health_and_safety
    wiki väittää että parantaa ins.herkkyyttä.

    -keke

    VastaaPoista
  14. Mä en ymmärrä mikä tässä on paha juttu D2lle?
    - elinaR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välttämättä kaikille D kakkosille ole paha juttu mutta ainakin minun kohdalla tuo insuliinimäärän nousu johtaa vääjäämättä lihomiseen, riippumatta siitä tuleeko se piikillä vai stevialla omasta haimasta. Yksi tärkeimmistä syistä karppaamiselleni on tuo insuliinin tasaaminen terveelliselle tasolle. En tosin usko että kohtuudella käytettynä stevia varsinaisesti on haitallinen, mutta mikä on kohtuullinen taso, jos tulitikun päällä annosteltu määrä muuttaa tilannetta noinkin radikaalisti kuin nuo käyrät osoittavat.

      Poista
    2. Kiitos, Koltta, vastauksesta joka selvensi minulle asiaa :)
      - elinaR

      Poista
  15. Vielä sen verran, että mitä makeutusainetta käytit ennenkuin kokeilit steviaa? Antti Heikkilähän mainitsee kirjoissaan kaiken makean, jopa makeutusaineiden, nostavan insuliinitasoja ja täten ei ainakaan laihduttajien pitäisi käyttää edes niitä. Käyttämäsi makeutushan selvästikkään EI nostanut insuliinitasoa joten se soveltuisi varmasti hyvin myös niille joilla on vielä painoa pudotettavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin testissä makeutusaineena hermesetas jauhetta. Olen sitä käyttänyt satunnaisesti koko karppaus ajan eikä se ainakaan minun kohdalla ole laihtumista haitannut (määrät ovat kyllä vähentyneet radikaalisti vanhasta elämästä) - eikä ole laihtumista haitannut vaimonkaan kohdalla. Samoten olemme käyttänyt zero-kolaa sekä lidlin vastaavaa tuotetta, eikä ainakaan minun kohdalla nämä ole vaikuttaneet sokeriarvoihin joten en usko että ne vaikuttavat insuliinitasoonkaan. Yksilölliset erothan on tietysti mahdollisia.

      Poista
  16. Olen huomannut omalla kohdallani, etten tarvitse mitään makeutusainetta. Kaksi vuotta VHH:lla on vienyt makeannälän tyystin :)

    VastaaPoista
  17. Olen aina ihmetellyt sitä, että miksi jotkut karppaajat käyttää maketutusaineita? Itselleni on selvää, että makeutus tulee esim marjoista. Kun karppaa, ei edes tee mieli makeaa saatika pysty syömään sitä. Eli miksi tehdä ongelmaa asiasta? Itse koen karppauksen myös puhtaan ja alkuperäisen ruuan syömiseksi. Makeutusaineet ovat kaikkea muuta!

    VastaaPoista
  18. JA tähän kohtaa vielä huomio, että Steviahan oli pitkään kielletty Euroopassa..Onkohan raha puhunut ja lupa on saatu..Jos olet lapsi tai vielä isässä jolloin on mahdollisuus saada lapsia, en suosittele käyttämään steviaa..Kun lapsenteko ikä on ohitettu, voi huoleti käyttää..Jonkun tutkimuksen mukaan kun se aiheuttaa hedelmättömyyttä, niin olisin itse todella varovainen ja lapsille syöttämisessä vielä varovaisempi..Ettei tartte sitten 10v päästä kun hedelmättömyyttä rupee esiintymään, niin katua katkerasti..Ja se purkkeihin jauhettu stevia taas ei välttämättä ole kovin luonnollista ( kuollut tuote ) ja epäilen lisäksi kaikkien ravinteiden säilymistä näissä käsittelyissä..Itse käytän vaikka karppaan, niin ruskeaa sokeria tai hunajaa, mutta eipähän noita kovin usein tule käytettyä paitsi Hunajaa Teen kera lähes päivittäin..Hunaja on suoraan tuottajalta. Sekoitettu ja pakattu. Ei sitä kaupan jatkettua höpö höpö hunajan kaltaista tuotetta..

    VastaaPoista
  19. Olen tätä aisaa miettinyt ja päätynyt siihen, että itselleni ja lapsille on kaikkein parasta joko jättää makeutus kokonaan pois tai makeuttaa luonnollisilla vaihtoehdoilla, esim. hedelmillä, marjoilla ja hunajalla ja kookossokerilla.
    Minusta ei vain ole terveellistä, että imsuliinia erittyy tyhjien kaloreiden takia.
    Eli luonnollisuus on varmasti parempi.
    Makeutusta voi kuitenkin rajusti vähentää ja monessa tapauksessa jättää kokonaan pois, kunhan siihen tottuu.

    Hyvä esimerkki on puolukkahillo. Kaupan tuotteissa puolet sokeria, vuoden totuttelun jälkeen syömme vain ja ainoastaan sokeritonta survosta :)

    VastaaPoista