keskiviikko 17. elokuuta 2011

Miltä tuntuu -50kg

No siihen on tietysti helppo vastata. Hyvältä tuntuu. Ei ole näin hyvältä tuntunut puolta aikaa elämästäni. Eikä se pelkkä painon pudotus vaan ruokavalion myötä kaikenlainen pikku- ja kiukkunälkä on menneen talven lumia. Ateriavälit on venähtäneet helposti yli kuusi tuntisiksi ja se menee huomaamatta sekä ongelmitta ilman mitään välipalatankkauksia. Kun verensokeri ei tolkuttomasti heilahtele, pysyy mielikin paljon virkeämpänä ja äijä rauhallisempana. Nälkä tullessaan tuntuu sellaiselta voimattomuudelta eikä ruokaamullehetitaivedänturpaan kiukunpuuskalta.

Joidenkin mielestä karppaaminen on kallista (elämä on) mutta kun tässä laskeskelin kaiken sen eron viikon ajalta kun olen monet asiat korvannut toisilla, ei ole niin suurta muutosta kauppalaskuun syntynyt että voisin sanoa varmasti puoleen tai toiseen. On liian paljon valintakysymys mitä milloinkin ostaa ja haluaa. Itse ainaki käytän hyväkseni tarjoukset mahdollisuuksien mukaan. Jos voi on tarjouksessa niin silloin ostetaan voita ja jos possua on halvennuksessa niin on possupäivä. Ja mielestäni näin se meni jo ennen karppaustakin.

Ainoa asia mikä tässä alkuvuoden aikana on jäänyt vähän harmittamaan on se etten löytänyt tätä vaihtoehtoa itselleni jo vuosia sitten. Toisaalta olisinko ollut riittävän motivoitunut, kun tuntuu siltä että moni vain odottaa että tilanne ehtii tarpeeksi pahaksi ennen kuin motivaatio alkaa riittämän. En kyllä suosittele odottamista kenellekkään.

Nyt mennään näillä kuvioilla ja ei ole tehnyt edes mieli palata vanhaan maailmanlopun meininkiin. Mutta kaikesta huolimatta tieto siitä että lääkitys on jäänyt olemattomiin ja tuntuu terveeltä ja voi hyvin, on se kaikkein paras palkinto mitä tästä on saatu. Pakko näistä on muillekkin kertoa ja jos yksikin saa jutuistani kipinää ja paremman voinnin tai terveyden, on tämä homma jo ollut kannattavaa.

Terveisiä vaan THL:n johdolle: Voitte tunkea suosituksenne sinne minne ei auringonvalo pääse! Näyttäisin paljasta persettä mutta se ei olisi kohteliasta lukijoitani kohtaan.

11 kommenttia :

  1. Ruuan hinta mietityttää täälläkin.
    Mutta sitten ajattelen, että tämähän on satsaamista tulevaisuutta varten. Kun nyt syön paremmin, niin eipä tarvitse tulevaisuudessa niin paljon lääkkeitä ostella? Ja saa ostaa pienempiä vaatteita. Kun laihtuu, niin tarvitsee vähemmään energiaa tuohon perusaineenvaihduntaan (vähemmän ruokaa).

    VastaaPoista
  2. Ja jos vähän hinnassa häviät, sen määrässä voitat. Ei kulu ruokaa yhtä paljon kuin ennen.

    VastaaPoista
  3. Ei pipareita, ei makeita patukoita, naksuja,riksuja, raksuja, limuja ja kaljaakin selvästi vähemmän. Miten niin kalliimpaa?

    VastaaPoista
  4. Se on juuri näin. Jää raksut, poksut, sipsit ja karkit kauppaan. Ynnä leipä, pulla, keksi ja limu. Siihen päälle jos pärjää kahdella, kolmella aterialla päivässä, kun ennen leuat jauhoivat jotakin lähes koko ajan, ei tämä voi tulla ainakaan kalliimmaksi.
    Siinäpä miettimistä.

    TT

    VastaaPoista
  5. Näinhän tuo sinunki laihtumismäärä näyttää, että karppaus tuo lisää vuosia elämään ja lisää elämää vuosiin, kun ei tarvi kiukkusena paljasta näkkäriä nakertaa, ilman laihtumista. Itsekin monesti vähärasvaista dieettiä kokeilin ja joka kerta totesin, että mieluummin kuolen aiemmin, mutta onnellisena pullerona kuin tätä jatkan. Sitten löytyikin karppaus... :)

    VastaaPoista
  6. Se mikä maksaa, on se, että nuo oman maan ilmaiset potut pitää korvata jollakin muulla.
    Pottuja en ole kokonaan hylännyt, lapsille keitän edelleen, kun eivät kaalista juuri perusta, ja itsekin aina potun silloin tällöin syön.
    En valita. Ruoka on nykyään hyvää ja kasviksia tulee syötyä paljon enemmän kuin ennen.
    Leipääkään ei ole ikävä, ihme kyllä.
    Tumma suklaa maksaa, mutta on paljon riittoisampi kuin fazerin sininen...

    VastaaPoista
  7. Karppi ruoka on halvempaa kuin hiilarimättö pitkällä tähtäimellä.

    Karppi eväs on energiatiiviimpää, sitä tarvitaan vähemmän ja harvemmin.

    VastaaPoista
  8. Oon samaa mieltä. Enpä oo huomannu, että mitenkään enemmän olis menny rahaa ruokaan. Ja just kun noi kaikki herkut on jääny pois, nehän siellä kärryssä maksaa yllättävän paljo.
    Nopeesti kärryyn kerääntyy puppanaa niin ettei ees hoksaa ... euron sitä, kahen euron tätä ja vielä toi 2,95.
    Vaikka myönnän kyllä silloin tällöin retkahtavan munkkiin kahvin kanssa, Heh! ;D

    Niin ja tietenkin, onneksi olkoon Koltta! Tuo on mahtava saavutus! Hieno homma!

    VastaaPoista
  9. Eihän karppaaminen kallista ole, tai no, se ensimäinen kauppareissu kyllä kirpasi lompakossa mutta sen jälkeen oon kyllä huomannu pääseväni jopa halvemmalla. Ei oo enään sitä pullan,sipsin,poksun,naksun ja muun paskan ostamista - joihin mulla ainaki kulu pennit poikineen. Nyt ostetaan oikeeta ravinteikasta ja HYVÄÄ ruokaa samalla rahalla kuin ennen herkkuja kasapäin. Joo onhan se ruuan "koko" pienentyny, eli vaikkapa se 30€ millä ennen osteli herkkuja, saa sillä nyt jopa viikoksi eväät!

    Hienosti on sulla ainaki koltta menny. Mulla ei vielä puntari kauheesti heilu mutta centtejä on lähteny jo reilu 10 :)

    VastaaPoista
  10. Eilen just kattoin, et ihanan rasvainen possun niskapalauuniliha 3.5e/kg. Sanoisin halvaksi! Ja per/kaloria tää on tuntuvasti halvempaa, laskekaa vaikka miten. Ainakin viimestään sitten se edullisuus punnitaan, ku puhutaan terveydestä.

    VastaaPoista
  11. Kyllä tämä omalla kohdalla halvemmaksi tulee. Juuri miehen kanssa oltiin kaupassa ja suurimmaksi osaksi korista löytyi hänen krapulaherkkuja. Oli 3-4pussia karkkia, suklaalevy, 8pac kokista, pari vichy puloa, 2,5dl kermaa, savulohta ja pari känttyä pihviä ja jotain pientä ei kuitenkaan karppia!. Hinnaksi tuli 70e!! Kassi täynnä paskaa, mieskin meinas saada kohtauksen kun kuuli millä hinnalla sitä paskaa oli raahattu.

    Ja kun olen päässyt eri lääkkeistä ja lekurikäynneistä (eri vatsalääkkeet, särkylääkkeet, flunssalääkkeet) niin ei mene niihinkään enää rahaa.

    VastaaPoista