perjantai 5. elokuuta 2011

Rasvakammon mytologia.

Mytologia wikipedian mukaan:
"Mytologia on kansan tai heimon myyttien järjestelmä, yhteinen tarusto ja uskomusten kokonaisuus. Kansojen, heimojen tai muiden sivilisaatioiden mytologiat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, ja ne sisältävät erityyppistä ja eri aikakausilta peräisin olevaa aineistoa. Mytologia välittyy tavallisesti suullisena perimätietona, mutta joskus myytit kootaan eepoksiksi ja kirjoitetaan muistiin."

Rasvakammon aikakirja:
  • 1953 Amerikkalainen tutkija Ancel Keys julkaisee tutkimuksensa joka näyttää yhteyden rasvan syönnin ja vaaran kuolla sydänsairauteen välillä. Muutamaa vuotta myöhemmin toinen tutkija paljastaa että Keys on vääristellyt tutkimusraporttinsa valitsemalla 22 maan joukosta 6 maata jotka tukivat hänen teoriaansa maksimaalisesti. Kun kaikki 22 otettiin mukaan ei hänen väittämäänsä vahvaa yhteyttä enää löytynyt.
  • 1958 Ancel Keys aloittaa Seitsemän maan tutkimuksensa, jossa seurataan 12000 keskiikäistä miestä Suomessa, Hollannissa, Italiassa, Kreikassa, Jugoslaviassa, Japanissa ja USA:ssa useiden vuosikymmenien ajan. Seurataan mitä he syö, heidän kolesterooliarvojaan ja saavatko he sydänsairauksia.
  • 1972 Aloitettiin pohjois-karjala projekti. Projektin yksi kolmesta osa-alueesta olivat kovat rasvat.
  • 1977 Lääketieteen tohtori Pekka Puska tuli pohjois-karjala projektin johtajaksi.
  • 1980 Ancel Keys julkaisee tuloksensa Seitsemän maan tutkimuksesta. MITÄÄN YHTEYTÄ RUNSAAN RASVAN SYÖNNIN JA SYDÄNSAIRAUKSIEN VÄLILLÄ EI LÖYTYNYT. Keys muuttaa hypoteesinsa koskemaan vain tyydytettyä rasvaa. Professori John Judkin tulee tulokseen että hyvinvointisairaudet ilmestyivät kuvaan mukaan kun aloimme syödä prosessoitua, tärkkelyspitoista, länsimaista ruokaa.
  • 1984 Time-lehti julkaisee artikkelin jossa kerrotaan että korkea kolesterooli aiheutuu tyydytetystä rasvasta ja nostaa sydäsairauksien vaaraa. Perusteena on tutkimus joka näyttää että kolesteroolia alentava lääkitys vähentää sydaninfarktin vaaraa. Tutkimuksesta ei löydy mitään näyttöä siitä että tyydyttynyt rasva aiheuttaisi korkeamman kolesteroolin ja johtaisi sydän- ja verisuonisairauksiin.
  • 2003 Pekka Puska aloitti kansanterveyslaitoksen pääjohtajana.
  • 2009 Pekka Puska siirtyi Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin yhdistyttyä syntyneen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtoon.
  • 2011 Lääkäri Andreas Eenfeldt julkaisee kirjan ”Matrevolutionen” (Ruokavallankumous) jossa hän käy läpi tieteellisen löytyvän tutkimusmateriaalin eri ruokavalioiden tueksi- ja suosittelee niin kutsuttua”rasvadieettiä”. Valitut palat kirjoitta nyt että rasva onkin hyväksi. Pitkä haastattelu amerikkalaisen tiedejournalistin Gary Taubesin kanssa. Taubes joka on kirjoittanut useita kirjoja rasvaisen, alkuperäisen ruoan terveellisyydestä, mm. ”Why we get fat and what to do about it”.

Jätetään tuo Ancel Keys omaan arvoonsa. Aikakirja kertoo aika selvää kieltä minkä sortin tutkijasta siinä oli kyse vaikka seuraukset ovatkin olleet ihmisten terveydelle suorastaan katastrofaaliset. Tarkastellaan lisää rasvaa, pohjois-karjala projektia ja margariin Pekan matkaa.

Anja Bessonoff kirjoittaa kirjassaan Low Fat -uskonto (Rasalas 2010) satiiria Suomesta, jossa virallisista ravintosuosituksista on tullut uskonnollisia totuuksia ja vähärasvaiseen ruokavalioon perustuvan uskonnon ylipappina häärää Pekka Puska:
"Vähärasvainen ruokavalio on hallinnut suomalaisia ravintosuosituksia 1970-luvulta asti. Pekka Puskan vetämää Pohjois-Karjala-projektia voi pitää sen suurena alkukertomuksena. Bessonoff kuitenkin kyselee, mahtaako Low Fat -kirkon usko olla se ainoa autuaaksitekevä.

— Mitä enemmän meillä noudatetaan virallisia ravintosuosituksia, sitä lihavampia ihmiset ovat. Suosituksilla on siis ollut ihan päinvastainen vaikutus kuin tavoiteltiin.

Low Fat -kirkolla on taustatukenaan niin elintarvike- kuin lääketeollisuus."


Mitä vähemmän me olemme vuosien varrella kovia eläinrasvoja syöneet, sitä lihavammaksi olemme tulleet ja sitä enemmän on kakkostyypin diabetes levinnyt suomalaisten keskuuteen. Ja kaikista eniten tästä kärsivät lapsemme jotka ovat vuosi vuodelta lihavampia ja lihavampia.

Suomalaislasten ylipainoisuus vuosina 1977-2007

Jos me kerran syömme koko ajan vähemmän sitä kamalaa rasvaa ja enemmän niitä ihania autuaaksi tekeviä hiilihydraatteja, miksi vitussa tässä on näin päässyt käymään. Professori Salminen jolla on varmasti enemmän tietoa voista ja maitotuotteista kuin lähes kenelläkään suomessa:
"- Tyydyttyneiden eli kovien rasvojen haitallisuudesta tai tyydyttymättömien eli pehmeiden rasvojen edullisuudesta ei ole yhdenmukaista näyttöä, vaan tulokset ovat ristiriitaiset."

Olli Herala kirjoittaa blogissaan:
"Kiitos professori Pekka Puskalle siitä, että margariiniteollisuus menestyy Suomessa. Meillehän on jo neljä vuosikymmentä jankutettu kolesterolin myrkyllisyydestä ja voin helvetillisyydestä.

Ylellä maanantaina (13.9.2010) näytettiin kiinnostava MOT-ohjelma ”Rasvainen kupla”, joka perustellusti kyseenalaisti kolesteroli- ja rasvateorioita. Professori Puska esikuntineen uskoo edelleen, että tyydyttynyt rasva eli voi ja maito ovat pahasta ihmiselle.

Tästä väitteestä on tullut kuin uskonto, eikä yksilöllisiä eroja aineenvaihdunnassa pidetä merkittävänä asiana. MOT-ohjelman mukaan ”lujaa todistetta voin ja läskin yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin ei kuitenkaan ole olemassa”.
Itse vierastan terveyspoliittisia väitteitä kolesterolin ja eläinrasvan vaarallisuudesta. Kolesteroli on tärkeä solujen ja hermoston rakennusaine, eikä pelkästään kolesterolin haitallisuudesta puhuminen johda mihinkään. Korostan uudelleen ja uudelleen, etten ole alan asiantuntija. USA:ssa seurasin nk. Atkins-keskustelua kymmenisen vuotta, ja siellä kolesterolimyytti on murtumassa.

Tieteen kanssa tällä ei ole tekemistä, mutta itse syön säännöllisesti sekä rasvaista lihaa että voita. Margariinia kartan, koska se on enemmänkin kemian- kuin elintarviketeollisuuden tuote. Sitä paitsi sen maku on surkea voihin verrattuna, eikä kohtuullinen määrä voita voi mitenkään olla pahasta. Paino pysyy kurissa, kun pitää syömisensä säännöllisenä ja kohtuullisena"


Ja jos kuvittelette ettei tämä enää kurjemmaksi voi muuttua niin arvatkaas uudelleen. Meillä on myös tuo kolesteroli myytti. Tämä tuli uutisena minullekkin ja sitäkin täytyy nyt tässä samassa yhteydessä vähän ruotia.

Sydänkirurgi ja lääketieteen tohtori Dwight Lundell on 25 vuotisen uransa aikana tehnyt yli 5000 sydänleikkausta. Tohtori Lundell kirjoittaa kirjassaan mm. seuraavaa:
"Mutta kun se kolesteroliteoria on väärässä! Nämä ohjeistukset ottaa kolesterolilääkkeitä ja syödä mahdollisimman vähän rasvaa ovat tieteellistä hölynpölyä. Joitakin vuosia sitten havaittiin, että verisuonen seinämässä vallitseva tulehdustila aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia.

Kun potilaita on väärin tieteellisin perustein kehoitettu syömään kolesterolilääkkeitä, välttämään rasvaisia ruokia ja syömään paljon hiilihydraatteja, olemme luoneet mittavan lihavuus- ja diabetesepidemian. Epidemian, joka laajuudessaan hakee vertaistaan terveyshistoriassamme. Vaikka neljäsosa amerikkalaisista syö kalliita statiinilääkkeitä ja vaikka heitä kehotetaan vähentämään ravintorasvojen nauttimista, enemmän amerikkalaisia kuolee sydänsairauksiin kuin milloinkaan historiamme aikana!


Lukekaa nyt tarkkaan! Kolesteroli ei voi kertyä verisuoniin ja aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia ilman, että taustalla on verisuonten tulehdus (inflammaatio). Terveen ja tulehtumattoman verisuonen läpi kolesteroli liikkuu vapaasti ja häiriöitä aiheuttamatta. Ihan niin kuin luonto on asian halunnut hoitaa.

Miten krooninen inflammaatio syntyy? Kirurgi Lundellin mielestä tärkeimmät inflammaation aiheuttajat ovat tässä: sokeri, valkoiset viljatuotteet, omega-6-rasvahappoja runsaasti siältävät öljyt ja einekset sekä prosessoitu ruoka.

Tästä onnettomasta tilanteesta on vain yksi poistumisreitti: Me hyväksymme, että kolesteroliteoria on virheellinen ja ryhdymme syömään terveellisempää ruokaa. Meidän pitää syödä mahdollisimman luonnollista, tärveltymätöntä ruokaa. Jos syödään sokeria sisältävää ruokaa, niin se sokeri otetaan vihanneksista ja hedelmistä, vähennetään tulehdusta aiheuttavien kasvirasvojen käyttöä ja syömme sen sijaan maitorasvoja sekä nautimme oliiviöljyä. Eläinrasvaa nauttimalla verisuonet pysyvät terveempinä. Unohda kaikki se mielettömyys minkä moderni tiede on rummuttanut päähäsi! Usko nyt, että eläinrasva ei tuki suonia! Sellaista tieteellistä näyttöä ei ole. On mieletöntä jättää pois eläinrasva ruokavaliosta!
"

Lopuksi kerrottakoon, että kirurgi Lundell ei enää leikkaa potilaita. Hän on omistautunut täysillä hankkeeseen, joka edistää potilaiden terveyttä ravitsemuksen avulla. Hän perusti Healthy Humans säätiön edistämään terveystietoisuutta ja on nyt siis myös saanut uuden kirjansa markkinoille: "The Cure for Heart Disease and The Great Cholesterol Lie".

Ja kaiken tämän rasva- ja kolesteroliharhaopin lopputuotteena Kristillisdemokraatti-homofobisti Päivi Räsäsen pitkään rummuttama RASVAVERO on sitten päässyt jo arkadianmäelle saakka. Enkä olisi ollenkaa ihmeissäni jos pääministerimme nuijisi tällaisen veron käyttöön ihan ennätysajassa. Eli nyt kun viimeinkin ihmisten silmät avautuvat koko rasvahuijauksen pauloista, Porvarit ryhtyvät veron kautta pakottamaan persaukiset jatkamaan hiilihydraattien ja lääkkeiden kilpasyöntiä. Voittajat: Lääketehtaat ja niiden sponsoroimat lääkärit sekä poliitikot. Ja kaikki tämä tuon idiootin jenkin ja meidän ikioman rasvakammo Puskan johdosta. Eli sinä siellä maksat tästä kusetuksesta jälleen kerran.

Mm. Kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri Heikkilä kirjoittaa blogissaan rasvaverosta:
"Yksi merkillisimmistä virkamiesehdotuksista on rasvavero. Veron perusteeksi ei löydy mitään tieteellistä pohjaa sillä eläinrasvat eivät aiheuta mitään terveysongelmia. Siitä on vahva tieteellinen näyttö, kun taas vastakkaisesta ei ole mitään todellista esitettävää. Esitys perustuu THL:n pääjohtajan pakkomielteenomaisen ajatukseen, jonka tausta on 50-luvun teorioissa ja jotka on moneen kertaan todistettu täysin paikkansa pitämättömiksi."

Nyt kun karppaus ja vähähiilihydraattisuus on ryhtynyt parantamaan ihmisiä, on tarkoitus rasvaveron voimalla pistää kansa nöyräksi ja palauttaa hiilihydraatit kunniaan. Näin elintarvike- ja lääketeollisuus pysyvät saavuttamassaan tulotasossa. Saattaa siitä euro poikineen kilahtaa lobbausrahaa asian edistäville tahoillekkin. Suomalaiset lihovat entisestään. Hiilihydraattia palaa ja apteekista kannetaan Kelan korvaamia insuliinikyniä selkä vääränä kotiin. Oravanpyörä jatkuu.

3 kommenttia :

  1. Eenfeldtini lukeneena: Loistavaa, Asiaa, Mahtava, Koltta!!!

    Z kumartaa syvään :D

    VastaaPoista
  2. Selvää tekstiä. Kiitos siitä. Pikku korjaus: Heikkilä ei ole tohtori, vain lääkäri.

    VastaaPoista
  3. Korjasin Antin tittelin sekä tekstiin että linkkiin sivun alaosassa. Kiitos tarkennuksesta.

    VastaaPoista