lauantai 30. marraskuuta 2013

Vannomatta paras


Lääkärinvala on lääkärien Suomessa vapaaehtoisesti vannoma vala, jossa sitoudutaan noudattamaan lääkärin eettisiä sääntöjä. Nykyään vannottava vala pohjautuu antiikinaikaiseen Hippokrateen valaan, joka on nimetty lääkäri Hippokrateen (n. 460-370 eaa.) mukaan, sekä Maailman lääkäriliiton vuonna 1949 hyväksyttyyn Geneven julistukseen.


Kyseisen valan ensimmäisessä kohdassa sanotaan seuraavaa: "Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen." Kuitenkin nykyään lääkärit lähes poikkeuksetta hoitavat oireita. Sairauksia ei paranneta ja oireiden hoitaminenkin on muuttunut lähinnä lääkkeiden määräämiseksi vaivaan.

Pilleri on helppo ja usein myös nopea hoito ongelmaan, jonka vuoksi lääkärin vastaanotolle mennään. Lääkkeitä valmistavat yritykset ovat huolehtineet siitä, että lääkkeet ovat lähes ainoa vaihtoehto, koska asioiden pidempään käsittelyyn potilasta kohden ei yksinkertaisesti ole aikaa.

"Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat." Kuitenkin todellisuudessa lääketieteellinen tutkimustieto on jäänyt hyvin yksipuoliseksi ja haitoista murehtiminen tai monesti edes potilaalle kertominen jää ihan "epähuomiossa" tekemättä.

"Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät." Paitsi tietysti silloin jos kollegani on ryhtynyt vähentämään eli parantamaan potilaita. Erityisesti pyritään toimimaan epäkunnioittavasti Antti Heikkilää kohtaan, koska hänen hoitamat potilaat saavat muutakin apua kuin reseptin kouraan ja sairasloman.

"Kunnioitan potilaani tahtoa." Paitsi silloin kun hän kertoo ruokavalioonsa kuuluvan kovia rasvoja ja normaalia vähemmän hiilihydraatteja. Silloin ei potilaan tahtoa tarvitse kunnioittaa vaan häntä kohtaan saa käyttäytyä epäkunnioittavasti, uhkaavasti ja jopa valehdella mitä kaikkea hän tulee kohtaamaan aina isorokosta raajojen putoamiseen, ellei hän välittömästi muuta elintapojaan.

Joko valtaosa lääkäreistä EI ole tätä vapaaehtoista valaa vannonut, tai sitten he ovat valan rikkojia eli valapattoja - ja joutuvat kuoltuaan helvettiin. Ennen vanhaan lääkärin ammattitaitoa kunnioitettiin. Lääkäri tiesi, saihan häneltä avun monen monituisiin ongelmiin. Valitettavasti näitä kunnanlääkäreitä jotka tunsivat potilaansa syntymästä lähes hautaan saakka, ei enää ole juurikaan olemassa. 

Kustannus syistä nykyisin on lähinnä resepti ja sairasloma automaatteja lääkärien sijaan. Toki erikoislääkäreillä ja yksityisillä on toisinaan  enemmänkin osaamista ja aikaa keskittyä potilaan ongelmaan. Mielestäni tämä pilleriautomaatin homma voitaisiin automatisoida. Syötetään vain oireet koneeseen ja lottokone arpoo jonkinsortin sopivan tuntuisen pillerin ja kohtuulllisen sairasloman. Sekä tietysti purkin statiineja. Jos koneessa sitten naksahtaa oikea bitti poikittain, sylkäistään vielä ulos lähete erikoislääkärille.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti