perjantai 24. tammikuuta 2014

Entä jos


Kolme vuotta sitten painoin 195kg. 8 Vuotta diabeteksestä kärsittyäni sain lopulta ajan erikoislääkärille, koska veren sokeriarvoja ei saatu kuriin lääkityksellä vaikka sitä yritettiin jos jonkinmoisella pillerillä ja pistettävällä insuliinilla. Ajattelin silloin, että nyt lopultakin saan jonkin laista apua tähän ongelmaan. Muita vaivoja olivat korkea verenpaine ja sokeritaudin muut sivuoireet, joita riittää.

Toisin kuitenkin kävi. Ei erikoislääkärillä ollut antaa mitään uutta neuvoa tai ohjetta. Käski vähentämään rasvan käyttöä, että paino putoaisi ja sitä myötä diabeteksen hoito helpottuisi. Se suututti ihan perkeleesti. Kun viikosta ja kuukaudesta toiseen koitat kaiken mahdollisen saada täysin rasvattomana ja oletat että tottakai lääkäri tietää, tuntui käsittämättömältä että rasvaa olisi pitänyt vähentää likimain nollasta vielä enemmän. Eli olisi pitänyt syömättä lainkaan rasvaa, paskantaa sitä, että se olisi voinut kääntyä negatiiviseksi.


Sain avun karppauksesta. Rasvaa voi polttaa nopeimmin syömällä sitä. Sokeritauti onkin ongelma sokeriaineenvaihdunnassa eikä rasva-aineenvaihdunnassa kuten lääkärit niin tomerasti koettavat väittää. Tuon ainoan asian uskominen muutti koko elämäni. Rasvaa ei tarvitse pelätä, se ei ollut alunperinkään ongelma, vaan sokerit ja hiilihydraatit. Sittemmin on tullut selväksi sekin, ettei ne luonnolliset "kovat" rasvat ole mitään epäterveellistä myrkkyä kuten koitetaan väittää. Paljon epäterveellisempää on korvata ne teollisilla kemiallisesti käsitellyillä ja lisäaineilla kyllästetyillä korvikkeilla.

Olin epäileväinen kun karppauksesta puhuttiin. Rasvakammo kummitteli takaraviossa, olihan siitä niin usein varoitettu. Kuitenkin oma kokemus osaltaan osoitti että se nyt vaan ei näytä olevan niin, koska rasvattomuus vain pahentaa tilannetta koko ajan. Ja koska ei ollut oikeastaan mitään menetettävää, kokeilemisesta ei ollut varsinaisesti haittaa. Silloin päätin, että minun on otettava ohjat omiin käsiini koska lääkärin ohjeet eivät toimi. Päätin, että meni syteen tai saveen se on sitten sentään minun päätökseni eikä kenenkään toisen. 

Olisin toki voinut valita toisin.

Todennäköisesti olisin jatkanut valtavaa lääkkeiden käyttöä, ja rasvattomia tuotteita. Paino olisi tietenkin noussut entisestään 20-25kg vuodessa ja terveys heikentynyt kiihtyvällä vauhdilla. Pöydästä noustessa maha umpiturvoksissa ja päässä huuto että jotain puuttuu, melkein kuin olisi edelleen nälkä. Ja suurella todennäköisyydellä olisin tähän mennessä jo kuollut. Vaikka olettaisimme, että rasva on niin kamalaa, kuin muutamat fossiilisesti ajattelevat vielä koettavat väittää, mitä sitten. Olen elänyt pidempään jo nyt kuin mitä todennäköisesti olisi käynyt. Pelote siitä, että kuolen koska käytän rasvaa on siis merkityksetön.

Mutta en valinnut toisin. Siitäkään huolimatta, että Puska, Fogeli, Uusitupa ja muuta asiantuntijat kovasti juuri siihen aikaan koettivat pelotella, että karppaaja kuolee muutaman vuoden sisällä kun rasva lihottaa ja tukkii verisuonet. Edelleenkään en tee kuolemaa, vaikka Jutat ja Ursulat koettavat kilpaa mediassa mainostaa, miten epäterveellistä ja vastuuntunnotonta on roimasti vähentää hiilihydraatteja ja käyttää kovia rasvoja margariinien sijaan. Ne luonnontuotteet ovat kovia siksi, että niistä saa kovasti energiaa ilman sokerin haittavaikutuksia. Kova juttu siis tuo luonnon rasva.

Törkeästi koettavat median myötä vääntää karppausta proteiinidietiksi ja surkuhupaisaa onkin toisinaan lukea miten joku ravitsemustörttö muistaa mainita, ettei sellainen karppaaminen ole terveellistä, koska niiden hiilihydraattien korvaaminen proteiineilla on haitallista. Näillä asiantuntijoilla ei ole käynyt mielessäkään että hiilihydraatit korvataankin rasvoilla. Pyörtyisivät varmaan jos sen tajuaisivat. Taitaa kuitenkin olla niin, että Koltta on parempi asiantuntija karppauksesta kuin yksikään näistä VT ravitsemus terapeuteista tai neuvojista. Voi tietysti olla että olen ymmärtänyt karppaamisen ihan väärin ja nuo terapertit tietävät mistä puhuvat. Ja siinä tapauksessa aurinko kiertää maata ja australiassa ihmiset tippuvat maapallolta avaruuteen koska ovat pää alaspäin.

Välillä matkan varrella tuli turtuminen ja pikkuhiljaa hiilihydraatteja tuli lisää ruokavalioon kuin varkain. En kuitenkaan lihonnut takaisin 195 kiloiseksi vaikka siitäkin varoitellaan kovasti, että niin käy jos karppaaja ei enää karppaakkaan. Ehkä siksi, etten missään vaiheessa ottanut margariinia ja viljatuotteita takaisin pöytään. Pienellä skarppaamisella karppaaminen muuttui taas motivoivaksi ja tulokset alkoivat jälleen näkyä.

Minä en käytä rypsiä, ruista tai rasvatonta. Rypsin ongelmaksi on ilmennyt sen taipumus aiheuttaa vain lisää kroonisia tulehduksia liittyen Omegoiden negatiiviseen suhteeseen. Ruis on pannassa, koska se nostaa tutkimusteni mukaan verensokeria erityisen nopeasti ja jo pienellä määrällä nautittuna. Ja rasvattomuus ei sovi, koska rasvasta saan sen energian jota päivittäin tarvitaan.

Koska ravitsemus suositukset muuttuivat kosmeettisesti, niistä puhutaan mediassa ja somessa aivan tolkuttomasti. Minun ei tarvitse niitä moittia eikä revitellä, sitä sorttia löytyy jos siitä haluaa lukea. Omat suositukseni ovat ne, että:

  • Rasva on energian saannissa päälähde, ei hiilihydraatit. 
  • Viljaa ja teollista mättöä kuten margariinia ja eineksiä ei tarvita. 
  • Riittävä hiilihydraattimäärä tulee kasviksista ja pähkinöistä. 

Jos pääruokana on lihaa, kalaa tai kanaa jossakin muodossa voilla ja kermalla tai juustoilla valmistettuna ja lisukkeena kasviksia, joissa valikoima on valtava, ihminen saa ihan kaiken sen ravinnon mitä kuuluukin saada. Kun ateria koostuu liha ja kasvikunnan tuotteista, kyllä ne proteiinitkin sieltä irtoaa. Ei siitä tarvitse liian monimutkaista edes tehdä.

Tähän loppuun pari tuttua slogania.
Rasva lihottaa yhtä selvästi kuin vihannesten syönti muuttaa vihreäksi.
Monelle riittäisi kun karsisi leivän, pastan ja perunan ruokavaliosta.
Laiha ruoka tekee lihavia lapsia.

1 kommentti :

  1. Tiedätkö mitä "asiantuntijat" esim. Mikael Fogelholm sanoisi tähän sinun tapaukseen ja ovat alkanet käyttämään tätä sanontaa muutenkin, kun kuulevat kuinka hyvin karppaus on onnistunut ja parantanut elämänlaatua ja veriarvoja?

    No vastaus on, että painonpudotus parantaa aina veriarvoja riippumatta miten se on tehty!
    Kuitenkin sillä äänenpainolla että väärin sammutettu.
    Ihmeellistä tässä on se, että he itse varoittelevat esim. voin tai kovien rasvojen syönnistä, koska ne menevät suoraan verisuonistoon nostaen kolestrolia ja rasva-arvoja.
    Ei ole tullut muuta vastausta näiltä asiantuntijoilta, miksi karppaus melkein aina parantaa veriarvot melkein ihanneluvuille.
    Muuten tänään oli taas iltalehdessä Mikael Fogelholmin juttu uusista ravintosuosituksista, lihaa ei kuulemma aikuisen ihmisen tarvitse syödä ollenkaan!!!
    Ja Ursula Schwab säesti, että leivän päälle pitäisi laittaa voi-kasviöljyseoksen sijasta margariinia, joissa on 60-70 prosenttia kasvisöljyä eli niitä pehmeitä rasvoja, joita ihminen tarvitsee.
    HUH HUH että tälläasia asiantuntijoita

    VastaaPoista