keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ajan henki

Pakottaminen. Se on tällä hetkellä hyvin voimakkaasti näkyvissä kun puhutaan ravinnosta. Kaikkien tulisi pysyä ruodussa ja noudattaa enemmän tai vähemmän pilkun tarkasti virallisten suositusten mukaisia mättö lautasia. Yksityisen ihmisen pakottaminen ei ole niin näkyvää ja varmaan ei edes mahdollista mutta kaikessa laitos- ynm ruokailussa näkyy selvästi se, että viranhaltijoiden mielestä suositukset on kiveen hakattuja lakipykäliä joiden noudattaminen on ehdotonta. Hyvänä esimerkkinä Forssalais lasten vanhempien vaatimus saada kevyt maitoa lapsille rasvattoman maidon rinnalle. Siis rinnalle vaihtoehdoksi, ei tilalle korvaamaan sitä kokonaan. Kun tähän suostuttiin, älähti paikallinen kukkahattutäti välittömästi ettei tällainen helvetillinen peli tule kuuloonkaan.

Samanlainen suvaitsemattomuus pätee koko karppaajien joukkoon. ystävät, tuttavat ja sukulaiset yllättävän usein tuomitsevat karppaajan valitseman tien pikatienä helvettiin. Mediassa asiantuntijat, jotka varmaankin ovat omalla sarallaan lähes päteviä tai ainakin poliittisesti sopivia tehtäviinsä, antavat karppaamisesta asiantuntija lausuntoja, vaikkeivät siitä tiedä oikeastaan mitään muuta kuin mitä ovat Atkinsin dietin alkuvaiheesta kuulleet tai lukeneet. Tämän perusteella sitten tuomitaan kaikki hiilihydraatteja vähentäneet syvimpään helvettiin.

Nykyaikana kun tiedon saanti on todella helppoa, kun lähes jokainen tavalla tai toisella voi itse internetistä tarkistaa mitä asioista on kirjoitettu, millaisia tutkimustuloksia on saatu ja millaisia kokemuksia muilla on omalla kohdallaan, ei ole pakko uskoa kaikkea paskaa mitä THL, sydänliitto, diabetesliitto ja Itäs-SUomen yliopiston vatipäät koittavat totena tuputtaa. Aikaisemmin oli ymmärrettävää ettei näitä faktoja voinut helposti tarkistaa, eikä kukaan todennäköisesti edes kuvitellut että koko kansakuntaa koitetaan kusta silmään isolla kyrvällä. Mutta näinhän meille on tehty. Useammassakin asiassa on esitetty täytenä totena tarkistamattomia teorioita, koskien vitamiineja, kolesterolia, kovia rasvoja sekä hiilihydraatteja. Nyt kun asioita on jälkikäteen oikeasti tutkittu ja huomattu että vanhat teoriat eivät ihan täysin tai ollenkaan pitäneetkään paikkaansa, jostain kumman syystä yritetään pitää vanhasta kiinni ja jatkaa perivenäläistä propagandalinjaa jossa ensin vähätellään, sitten uhkaillaan ja kohta luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

Tutkijoita jotka puhuvat läpiä päähänsä tai jopa valehtelevat mediassa, on kuulemma jopa uhkailtu. En ole ihan tarkkaan tietoinen miten tämä uhkailu on tapahtunut mutten myöskään ymmärrä miten se eroaa siitä mitä iltapäivälehdissä on saanut lukea. Tutkijat itse uhkailevat karppaajia sydänkohtauksilla, rasvamaksalla ja milloin milläkin nopeaan kuolemaan johtavalla asialla. Miten nämä heidän omat uhkailut sitten lopun viimein eroavat niistä joita ovat itse saaneet kuulla. Sähköpostit ja nettikeskustelut, varsinkin anonyymit pitäisi täysjärkisen aikuisen jättää omaan arvoonsa. Eri asia sitten jos uhkailu käy fyysisemmäksi ja pelko on todellinen oman tai perheen turvallisuuden puolesta, eikö silloin olekkin syytä nostaa kissa pöydälle. Jokaisellahan on oikeus puolustaa omaa ja perheensä koskemattomuutta.

Minua ei ole vielä uhkailtu. Ei sen enempää väkivallalla kuin lasten huostaanotollakaan. Minäkään en mielestäni ole uhkaillut ketään. En ole lähettänyt kenellekkään minkäänlaisia viestejä enkä ole blogissanikaan uhannut kenenkään henkeä tai terveyttä. Toivon todella ettei kukaan elämäänsä kyllästynyt tule minua tai perhettäni uhkailemaan millään tavalla, ihan uhkailua suunnittelevan oman terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. Uhkailun toteuttamatta jättämiseen sisältyy vakuutus: ei uhkailija muutu niin herkästi tilastomerkinnäksi kun jättää uhkailunsa tekemättä. Uhkailu jonkun ihmisen ruokavalion vuoksi kuulostaa jo niin kiihkorunkkarien toiminnalta ettei mitään rajaa.

Nekin jotka karppauksen vastustajia ovat uhkailleet tavalla tai toisella, voisivat sen hölmöilyn lopettaa. Se ei aja kenenkään etua. Paras lopputulos saadaan kun kerrotaan tietoa haluaville miten asiat oikeasti on ja näytetään vielä jokainen omalla esimerkillämme että se myös on niin, eikä sinne päinkään mitä THL ja muut sössöttäjät yrittävät uskotella. Elävät esimerkit tehoavat parhaiten ja niitä on hyvin vaikea millään paskapuheella iltapäivälehdissä kumota. Voisin toki kuvitella olevani näiden puupäiden kanssa samassa tilaisuudessa ja kuulla sieltä lauseen "Hienoa että laihdutit 50 kiloa mutta teit sen väärällä tavalla."

Niin ja terveisiä äitille ;)

9 kommenttia :

  1. Poliisitutkintaan vaan kaikki nuo Fabulous Fourin (Fogelholm, Schwab, Puska, Uusitupa) saamat vihapostit. He ovat itse jo julkisuudessa ehtineet kertoa saaneensa ne karpeilta, mutta liekö totta? Poliisitutkinta antaisi faktatietoa. Netissä tai muualla voi nimettömänä esiintyä ihen kenenä vaan.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi saada kaikki seksuaalivähemmistöt ja maahanmuuttajat innostumaan karppaamisesta.Loppuisi karppaamisen mustamaalaus kerta rykäisyllä siihen paikkaan.Saataisiin lukea Ilta-satu lehdestä karppaamisen monipuolisuudesta ja autuudesta kylläisyyteen asti.

    VastaaPoista
  3. Tuossa piirroksessa ilmeisesti nuijitaan tietoa: Nyt kyllä aloitat karppaamisen;)

    Tämän päivän mtv3 Makuja -blogissa Hans Välimäki kauhistelee kun karppaajat ei käytä kasviksia jne. Höh, eiks esim. lanttu, punajuuri ja kukkakaali oo kasviksia? Siis edelleen jopa huippukokeilla rajallista tietoa karppaamisesta.

    VastaaPoista
  4. Ei oikein jaksa enää edes kiinnittää huomiota näihin jotka väittävät karppaajien välttelevän kasviksia. Kun ei Hans Välimäellä ole tietoa asiasta niin puhukoon sitten paskaa niin paljon kuin suusta ulos mahtuu. Jos olisin uskovainen, nauttisin suuresti kun kaikki nämä paskanpuhujat aikanaan tirisisivät helvetin ylimmillä lauteilla miettimässä tekosiaan.

    Tämän päivän ateriallani oli possun lihaa, kukkakaalimuussia ja wokki vihannes sekoitus aidossa kermassa haudutettuna. Eli noin 75% ateriasta oli kasvikunnan tuotteita. Siis takuulla 50% enemmän kuin ennen karppaamista.

    ps. Eilen oli ihan samanlainen menu mutta possun tilalla oli kanaa. Eli noin 75% oli kasvikunnan tuotteita.

    Molempina päivinä verensokeri heti aterian jälkeen sekä kaksi tuntia myöhemmin ALLE 6. Ei paha diabeetikolta ;)

    VastaaPoista
  5. Tuo Hans Väli-lihahan vain markkinoi omaa brändiään noilla kommenteillaan (siis ainakin sitä yrittää, mutta omaan nilkkaan kopsahtaa). Sinänsä hassua, että suurin osa noista Michelin-tähtipaikkojen pipellyksistä, joita ruuaksi sanovat, ovat hyvinkin karppia koostumukseltaan.

    VastaaPoista
  6. Se TopChefkin oli ihan syvältä. Mutta Pohjoiskarjalaprojektin piti kestää vain 5 vuotta. Miten me nyt ollaan tällaisessa ruokatotalitarismissa?

    VastaaPoista
  7. Ja lisää..

    "– Lihansyönnin haitallisuus tiedetään pitkien seurantatutkimusten
    perusteella ja Suomessa se on korkealla tasolla kansainvälisesti, MTV3:n Huomenta
    Suomessa vieraillut Huttunen sanoo.

    Muita riskejä ovat Huttusen mukaan alkoholi
    ja vähähiilihydraattinen ruokavalio. Lue MTV3 Uutisista, mikä tekee näistä professorin
    mukaan riskitekijöitä: Suomalaisen terveysriskit juuri nyt: liha, viina ja karppaus"

    Löytyihän se karppauskin sieltä pahimmasta päästä, kun liha oli ensin peloiteltu.

    Että silleen..

    Jallu

    VastaaPoista
  8. On se vaan niin mukava lukea tota tekstiä kun on höystetty kirosanoilla ;)
    Harva lähtee tommoiselle linjalle mutta I like it!

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaminen on luontevampaa kun ei yritäkkään omaa ulosantiaan muuttaa muuksi kuin mitä se on. Kirjoitan niinkuin ajattelen ja puhun. Olen siitä toki saanut kritiikkiä koko blogin olemassaolon ajan. Jokainen taplaa tyylillään ;)

    VastaaPoista