sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lopun alkuako?

Matti ja Ursula kertovat miten pitää karpata viisaasti. Hiilareita pitäisi olla siis 250g vuorokaudessa ja eläinrasvat korvata margariineilla. Vittu miten tökerö yritys kun ei muu paskanjauhaminen enää karppaajiin tehoa. Karppaat siis viisaasti kun et karppaa. Uusitupa on niin pihalla karppaamisesta kuin tamppoonin naru ja silti media käyttää mokomaa valepukkia asiantuntijana. Takaan ja alleviivaan että karppaaminen ei tule onnistumaan näiden kahden neuvoilla, eihän sillä ole karppaamisen kanssa mitään tekemistä. Omassa karppaamisessani hiilareita on noin yksi viidesosa tuosta suosituksesta ja ihan kaikki margariinit on korvattu voilla. Margariinia ei kaapissani ole missään muodossa. Maituotteet ovat rasvaisia. Kevyt ja rasvaton tuotteita ei kaapista löydy. Tulokset ovat esittelysivullani jokaisen luettavissa, ne puhukoon puolestaan.

Tärkeimmät asiat joita Matti ja Ursula eivät tunnu tajuavan on se hiilihydraattien ja teollisen kasvirasvan vähentäminen - merkittävästi. Ja energiaa tulee saada siitä eläinrasvasta koska ilman energiaa ei vaan jaksa, pysty tai kykene. Ihan hyvänä suuntana on myös se jota monet karppaajtakin suosivat, teollisen käsittelyn vähentäminen, lisäaineiden merkittävä vähentäminen ja lähiruoan lisääminen.

Ensin Matti lyttäsi koko karppauksen humpuukkina, toivoen tietysti että ihmiset pysyisivät leivässä ja margariinissa. Kun se ei onnistunutkaan, Matti koetti vedota karppauksen vaarallisuuteen toivoen sillä pelottavansa ihmiset takaisin margariinin pariin. Kun sekään ei tehonnut, Matti koetti väittää että karppaus sopii vain lihavalle laihduttmaan pyrkivälle aikuiselle. Sekään ei tuottanut toivottua tulosta koska moni karppaa ihan muista syistä kuin laihtuakseen. Matin alkoi paukut loppumaan joten Ursula koetti pelotella karppaajat takaisin margariinin ääreen pelottelemalla lasten huostaanotolla. No eihän sekään onnistunut kun oikeat asiantuntijat sitten kertoivat ettei huostaanottoja ihan tuolla tavalla määräillä.

Onko tämä nyt viimeinen oljenkorsi kun koetetaan neuvoa karppaamaan ohjeilla joilla se on totaalisesti tuhoon tuomittu jo ennen aloittamista. Matti ja Ursula haluavat että mahdollisimman moni karppaaja epäonnistuisi. Epätoivoinen ja raukkamainen yritys. Valitettavasti joku saattaa oikeasti kuvitella karppaavansa ja jopa onnistuvansa noilla neuvoilla. Voi vain sanoa saman kuin muille, jotka yrittävät karppausta ilman parempaa tietoa. Lukekaa ensin mihin olette ryhtymässä ja mihin se karppauksen teho perustuu. Ja sitten kun luulettet tajuavanne asian lukekaa se vielä toiseen kertaan ja kysykää hyvät ihmiset jos olette epävarmoja tai ette tiedä. Ei se ole tyhmä joka kysyy vaan se joka ei kysy mutta antaa asiantuntija lausuntoja tietämättä mistä puhuu.

Tässä viel parit Matin "totuudet" tältä vuodelta:
  • Uusitupa lyttää karppauksen humpuukiksi.
  • Uusitupa näkee koko karppaamisen ohimenevänä buumina.
  • Suomalaiset ovat vain niin hitaita etteivät tajua
  • karppauksen pitkäaikaisterveellisyyttä ei ole tutkimuksin todennettu.
  • Vaikka moni karppaaja onnistuu pudottamaan painoaan tilapäisesti, pitkäaikaistulokset eivät juuri eroa muista dieeteistä. Tämä kävi ilmi, kun Uusitupa ja terveystieteiden kandidaatti Emmikaisa Raussi kävivät läpi laajan kansainvälisen tutkimusaineiston.
  • karppaus voi johtaa pahimmillaan jopa kuolemaan
  • karppaamisen negatiiviset vaikutukset näkyvät noin 3-5 vuoden kuluttua ruokavalion aloittamisesta.
  • Pitkällä aikavälillä siitä voi olla haittaa, sillä tiettyjen syöpien riski voi lisääntyä
  • Karppaaminen voi tappaa
  • karppaaminen sopii vain laihduttavalle aikuiselle.
  • Painonhallinta on ollut ainoa järjellinen peruste karppaamiseen.
  • Tutkimukset osoittavat, että täysjyväviljatuotteet edistävät terveyttä.
  • hän altistaa itsensä muun muassa paksusuolen syövälle ja mahdollisesti myös valtimotaudille ja kakkostyypin eli aikuisiän diabetekselle
  • Sydän- ja verisuonitaudit lisääntyvät, jos rasvaisten maitotuotteiden suosio kasvaa.
Nämä väittämät ja mielipiteet on useammin kuin kerran todettu ja todistettu pelkäksi paskapuheeksi, eikä Matilla ole mitään näyttöä väittämiensä tueksi, joten jokainen voi ihan itse päätellä minkä sortin miehestä on kyse.

Aatteleppa ite, ihan omalle kohalle ;)

4 kommenttia :

  1. Aloitin yrittämällä laihduttaa, mutta lihoin. Veriarvot sensijaam paranivat lihomisesta huolimatta. Nyt olen painon suhteen aloituspisteessä, mutta muuten terveempi kuin aloittaessani. Missä on uutiset todistetusti karppaukseen kuolleista?

    VastaaPoista
  2. Tuli näitä lukiessani mieleen millaiset säästöt syntyisikään yhteiskunnalle, kun kaikki ottaisivat oman terveytensä omiin käsiinsä (kunhan ensin hankkisivat tietoa tai saisivat sitä sieltä mistä kuuluisi) Onko kukaan laskenut miten paljon esim. yksi diabeetikko lääkkeineen ja oheistauteineen maksaa vuodessa?? Luulisi päättäjiäkin kiinnostavan.

    VastaaPoista
  3. omat diabetes lääkkeeni maksoivat yhteiskunnalle 6000 euroa vuodessa. tämän päälle vielä kolesteroli- ja verenpainelääkkeet. eikä se CBAB laitekkaan tarvikkeineen ilmainen ole. päälle vielä jatkuvat lääkärissä ja labroissa käynnit. omaan piikkiin sitten menivät buranat ja ripulin paranteluun tarvittavat lääkkeet. hiivalääkkeestäkin oli kestoresepti. en ole laskenut tarkemmin mutta olen varma ettei 10 tuhatta vuodessa riittänyt tähän kaikkeen. kela voisi sen summan verran tukea vaikka sydänliittoa sillä ehdolla että se paskan puhuminen lopetetaan ja esitetään näyttöä silloin kun yritetään tuputtaa margariinia voita terveellisempänä. tai kun väitetään viljan olevan terveyttä edistävää, jonka jo eu:kin kumosi.

    VastaaPoista
  4. Näitä koltan juttuja lukiessa,(kiitos antin)tuli oma sairauskertomus mieleen.Elikkä "löydettiin" tai todettiin D2,ja päästiin siihen pillerimafian rinkiin,alkoki ihmettely ja kärsimys. Syötiin puurot ja leivät ja varsinki pillerit,ja kuntoiltiin, seki tuli siitä labrassa juoksemisesta.No kolestrooli saatiin tippumaan jo 4,5, oli hurjat 6,5:) (3:t kolesterooli lääkkeet) mutta sokerit huiteli viimesimmässä kokeessa 10 luokkaa(joka labra reissun jälkeen ne oli noussu vähän).Käytössä oli jo kahdet lääkkeet, ja mg:t tapissa.Sen jälkeen tuli lääkäriltä ilmotus , että jos nämä sokeriarvot ei nyt tipu, niin alotetaan piikittäminen,siinä istuin ku mykkä paskalla, ei tullu ääntäkään,no hetken mietittya erehdyin kysymään että kai noi kolesterooli lääkkeet voi jättää pois,4,5 lukemilla luulis jo sen talttuneen. Eihän se nyt käyny päinsä mitenkään, minä kuulemma kuolen heti kohta sydän infarktiin tai aivovastaavaan( siinä vaiheessa loppu mykältäki paskahätä),kiitin ja kumarsin,ja eiku kotiin kattelemaan arkkujen hintoja.siinä katellessa eksyin jossain vaiheessa uutiseen vanhemmasta herrasta joka oli päässy lääkkeistä eroon ( D2 ja verenpainetta jne,,,)jollain ruokavaliolla.Uutista lukiessa jäljet johti A.Heikkilän sivuille.Samana päivänä lensi n,400e lääkkeet, (viimesimmän satsin hinta)komeron pimeimpään nurkkaan ja alko uuden ruokavalion noudattaminen.3 päivää, loppu jaloista kolotus, mitä en ollu edes tajunnu, pidin sitä jotenki normaalina jo. Samalla tajusin että ei perhana, mä en ole nukkunu yksiäkään päiväunia(ruokalepoja), vireystaso nousi kohinalla ja sillä samalla kohinalla lähti paino. 3kk, 10kg, ja enempää ei tarvi lähteekkään. Siinä on pysytty. Arkun varauksenki sain peruutettua, kiitos, lähes vainajan yllättävän ylösnousemuksen(sohvalta).

    Näin jälkeenpäin miettien näitä omia kokemuksia,niin nämä viralliset suosituksethan on silkkaa kusetusta.Tässä muistelujen tuoksinnassa tohon otsaan on kasvanu joku ihmeellinen uloke, joka alkaa haitata jo näkökenttää.
    Ei muuta ku koltalle hyviä karppauksia ja jatkahan blogin pitämistä,näitä on kiva lueskella ja varmaan avaa monien silmiä.

    VastaaPoista