keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Lapset ja luut

Näin entivanhaan: "Osteoporoosi eli luukato on yleissairaus ja Suomessa sadat tuhannet kärsivät siitä. Osteoporoosissa luusto haurastuu normaalia enemmän, kun luukudos vähenee ja sen kestävyys heikkenee. Osteoporoosista puhutaan kun luun mineraalitiheys alentuu 25-30 prosenttia terveen aikuisen tasosta. Haurastumisen seurauksena on luunmurtumia, etenkin ranne- ja lonkkamurtumia ja selkänikamien kokoonpainumista. Osteoporoosia ilmenee yleensä vain yli 50-vuotiailla naisilla, joiden vaihdevuodet ovat alkaneet, ja yli 60-vuotiailla miehillä."

Mutta nyt se on sitten oikein tutkittu juttu. Nimittäin se että osteoporoosista on tulossa merkittävä lastensairaus. Ja miksi? No tietysti siksi että odottavat äidit kärsivät D-vitamiinin puutoksesta. Vastasyntyneet kärsivät jo syntyessään D-vitamiinin puutoksesta. Ja vaikka ameriikassa kuinka nyt varotellaan että pillerilisät ei ole terveellisisä niin se on paskapuhetta. (D-vitamiini auttaa kalsiumia imeytymään.)

Järki käteen tässäkin asiassa riittää. Me asustellaan täällä pimeässä pohjolassa ja sen pienen hetken kun saamme nauttia auringosta, on nahassa suojakerroin 75 päällä. Ei siinä D-vitamiinit tursua korvista ulos.

Vaikka THL suuressa järjettömyydessään suosittelee niitä 10 µg päiväannoksia, Koltta joka ei mistään mitään tiedä, suosittelee vähintään sitä 50 µg vuorokaudessa. Tuplanakaan tuo annos ei vielä ole liikaa.

50 tai 100, ihan se ja sama. Nimittäin kumpikaan ei vielä aiheuta mitään myrkytyksiä tai liika-annostuksia. D-vitamiinia liikaa nauttineet ovat tutkimusten mukaan käyttäneet kymmenkertaisia määriä näihin verrattuna. Siis yli 1000 µg päivässä.

Kuitenkin niin halvalla ja helpolla lisällä kuin D-vitamiin kerran päivässä, voidaan ehkäistä helposti lasten luun murtumia ja ykköstyypin diabetesta. Molemmista on olemassa niin vahva näyttö että edes THL ei vahvoissa näytöissä moiseen ole pystynyt. On myös syytä muistaa D-vitamiinin verensokeria tasaava vaikutus. Sekin on tutkittu juttu eikä mitään mutu(musta tuntuu)tiedettä kuten rasvakammo.

Olen tässä itsekseni miettinyt että kuinka moni selittämätön luunmurtuma lapsella, joka on johtanut lapsen huostaanottoon ja vanhemman syyttämiseen lapsen pahoinpitelystä, on johtunut D-vitamiinin puutteesta. Pelkkä ajatus tällaisesta oikeusmurhasta puistattaa.

7 kommenttia :

  1. THL:n suositus ei muuten ole kuin 7,5 µg/päivässä 2-60 vuotiaille. Nyt siis puhutaan mikro- eikä milligrammoista.

    Kun suosituksia vuosi sitten "nostettiin", niitä itseasiassa 2-3 vuotiaiden kohdalla laskettiin tuohon 7,5 µg/vrk. Silti annettiin ymmärtää että suosituksia nostettiin, ja kansaan meni täydestä. Jopa farmaseutteihin. Jos kansa on oikeasti näin tyhmää, niin ehkä sitä saakin pissiä linssiin minkä kehtaa?

    VastaaPoista
  2. Totta tosiaan, mikrogrammoja tietenkin - menee välillä yksiköt solmuun :) Suositukset ovat mitä ovat mutta apteekista kun menee kysymään niin se turvallinen raja on se alle 50µg/vrk tai pää putoaa, perse leviää ja suolet tukkeutuu - ja minusta sen pitäisi olla ehdoton minimi.

    VastaaPoista
  3. Olipa järkyttävä uutinen lasten osteoporoosista ja kaikki THL:syytä,eli tämä vähärasvainen ja ravinneköyhä ravinto.Odotan edelleen Puskan irtisanoutumista tai potkuja hänelle.
    Voi Koltta kun sie kirjoitat niin asiaa isolla A:lla Kiitos

    VastaaPoista
  4. Kävin pari vuotta sitten kuuntelemassa luentoa nivelten hyvinvoinnista. Arvostettu tekonivelkirurgi suositteli nivelten terveydeksi D-vitamiinia 1000 IU, eli 25 mikrogrammaa päivässä. Aamulla hyökkäsin paikalliseen apteekkiin, jossa farmaseutti tarjosi oitis apuaan, ja 7,5 mikrogramman vitamiineja. Aloin vähän nikotella, että ajattelin kyllä 25 mikrogrammaa, jolloin farmaseutti kysyi, olinko ollut nivelluennolla ja vaihtoi samalla lennossa purkkia :-D

    VastaaPoista
  5. Ainakin päiväkotiväki saa nyt sitten virallisesti pahoinpidellä lapsia teippaamalla nämä tuoliin ja syöttämällä väkisin?
    Pahoinpitelyä on myös tu D-vitamiiniin alhainen saantisuositus.
    Vanhemmat havahtukaa.

    VastaaPoista
  6. Luin minäkin järkyttyneenä tuon uutisen.
    Luojan kiitos ihan karppauksen myötä opin tämänkin asian oikean laidan.
    Kalanmaksaöljyä kuluu :)

    VastaaPoista
  7. D-vitamiinin ohella taitaa K2-vitamiini olla aika tärkeä juttu luustolle. Siitä on muun muassa Juhana Harju kirjoitellut.

    VastaaPoista