keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Hintalappu


"Diabetes maksaa Suomen kansantaloudelle kaksi miljardia euroa vuosittain." Iltalehti 22.10.2013

Jälleen kerran kysytään, että kuuluuko vastuu jättilaskusta lääkekaupasta hyötyville lääkefirmoille, liian innokkaasti reseptejä kirjoitteleville lääkäreille vaiko sinnikkäästi epäterveissä elämäntavoissaan pitäytyville kansalaisille. Edelleen on kova yritys syyllistää diabeetikot itse, lihavat ja laiskat paskiaiset eivät viitsi huolehtia itsestään. Samaan aikaan tuhannet diabeetikot ihmettelevät, miksi he eivät laihdu saamillaan hoito ohjeilla, vaan jopa lihovat entisestään. On koettu tuokin.

Kukaan ei kysy, kuuluuko vastuu juurikin sille taholle joka laskun on aiheuttanut ja joka lystin myös maksaa, yhteiskunta joka suosittelee liian hiilihydraattipitoista ja rasvatonta ruokavaliota ja liian tiheitä ateriavälejä. Rasvattomuus ylläpitää näläntunnetta ja aiheuttaa tahtomattaan ihmisten lihomisen. Nälkä taas on melko mahtava voima, sitä vastaan on vaikea taistella sillä se on luonnotonta. Näläntunteen tyydyttäminen on luonnollinen teko. 

THL:n tutkija Kaarina Reinin mielestä yksinkertaisin ratkaisu piilee ruohonjuuritasolla, eli sinussa ja minussa: " Ehdottomasti olen sillä kannalla, että yksilölle kuuluu vastuu omasta terveydestä". Tähän yhteisymmärrys sitten loppuukin, olemme siitä itse vaikuttamisesta eri mieltä hyvin monelta osin. Virallinen linja sanoo että sinun pitää liikkua enemmän ja syödä vähemmän rasvaa ja enemmän hiilihydraatteja. Been there, Done that. Vituiksi meni. Ei ollut virallisista ohjeista paskan vertaa apua, pahensivat vain tilannetta vuosi vuodelta.

Oikea ratkaisu on lakata noudattamasta virallisia ravintosuosituksia ja ryhtyä hoitamaan diabetestä niinkuin sitä on alunperinkin hoidettu. Vähentämällä sokeri kuormitusta, tarkkailemalla hiilihydraatteja ja uskomalla, ettei diabeetikko voi syödä yleisten ohjeiden mukaisesti. Tähän ajauduttiin vain sen vuoksi, että insuliinista tuli liian helppo ja vaivaton hoitomuoto. Insuliinihoito kuuluu todellisuudessa vain murto-osalle diabeetikkoja. Se on tällä hetkellä ainoa HORMOONI hoito, jota määräillään kalkkitabletin tavoin, vähän varmuuden vuoksi ja ehkä tarpeeseen periaatteella.

Olen elävä esimerkki siitä, että VHH elämäntapa toimii edelleen, enkä ole ainoa. En ole tarvinnut lääkekorvauksia enkä julkisen terveydenhuollon palveluja sen jälkeen, kun lopetin itseni orjuuttamisen hiilihydraateilla. Mielenkiintoista, etten saanut sokeritautia, kohonnutta verenpainetta, huonontunutta kolesterolia tms. josta pelotellaa, karppaamalla. Sain hyvinvoinnin takaisin ja pääsin edellämainituista vaivoista ja lääkkeistä. 

Kahden miljardin euron lasku kuuluu niille tahoille, jotka rasvakammon nimissä päättivät, että puoli miljoonaa diabeetikkoa oheisvaivoineen ja infarkteineen on parempi kuin muutama oletettavasti rasvan takia kuollut infarktipotilas vuosittain. Nimenomaan oletettavasti koska he näin olettavat ilman mitään todellista näyttöä. Ei ole mitään näyttöä siitä, säästyikö todellisuudessa yksikään infarktipotilas rasvattomuuden vuoksi. Mutta on näyttöä siitä, että rasvattomuus räjäytti diabetes epidemian.

Henkilökohtaisesti minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että diabeteslääkkeiden korvattavuus muuttuisi ja sen johdosta yhä useampi hoitaisi diabeteksen vaihtamalla vähähiilihydraattiseen elämäntapaan, mutta onko se oikeudenmukaista niitä kohtaan, jotka eivät ole sairauttaan itse aiheuttaneet vaan ovat luottaneet kouluruokailun, ravintosuositusten ja hoito-ohjeiden oikeaoppisuuteen sokeasti. Se ei olisi oikein. Halu hoitaa itseään oikein pitäisi lähteä ihmisestä itsestään, mutta se on mahdotonta monelle jotka sokeasti uskovat virallisia suosituksia ja ohjeita. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti