lauantai 12. lokakuuta 2013

Rasvaton maito.


Moni on sen valinnut, varsinkin lapsille, ettei heidän oma hellantetta vain paisuisi lihavaksi ja joutuisi kiusaamisen kohteeksi. Tutkimukset ovat osoittaneet että rasvaton maito, joka pastöroituna jo itsessään on kuollutta ja vailla ravintoarvoja, lihottaa enemmän kuin kuvitellaan.

Terveysviranomaisetkin suosittelevat maidon juontia mutta vanhasta rasvakammosta johtuen se pitäisi olla sitä rasvatonta tottakai. Yleinen harhaluulon on, että rasvattomalla maidolla saadaan terveellisen maidon hyödyt ilman rasvan mielikuvitushaittoja. 

Kun maito nautitaan rasvattomana ja ravinteettomana, se on varmasti vähäkalorisempaa, mutta tuo harha vähäkalorisuudesta ei välttämättä tarkoita että koko ateria olisi sen vähäkalorisempi kuin kunnon maidolla. Se energia mikä jää maidosta saamatta, otetaan ruuasta tai lisätään maidon määränä.

Lupaus vähärasvaisen maidon laihduttavasta vaikutuksesta perustuu EI MIHINKÄÄN. Siitä ei ole mitään näyttöä eikä sillä ole mitään totuuden perää. Maku on kamala joten se pitää makeuttaa, ravinteet puuttuvat ja kylläsiyyttä aiheuttava energia eli rasva puuttuu kokonaan.

Rasva hillitsee nälän tunnetta ja tuottaa pitkäkestoista energiaa. Vähärasvainen ja kalorinen ruokavalio ei johda pysyvään painonpudotukseen ja terveyteen. Vähärasvaisella laihduttaminen on tilapäistä ja paluu entiseen tapahtuu samalla kun dietti loppuu. Aivan samoin kuin syytetään karppaajalle tapahtuvan jos karppaus loppuu.

Rasvatonta ruokaa syödessä kylläisyyden tunne tulee vasta sitten kun vatsalaukku ei enää vedä vaan on täynnä. Rasva taas aiheuttaa sen, että kylläisyyden tunne tulee aivoissa kun energiaa on tarpeeksi, riippumatta siitä onko vatsa jo umpitukkoon pakattu vai ei. Terveelliset eläinperäiset luonnon rasvat hillitsevät ruokahalua koska ne laukaisevat kylläisyyden tunteen aiheuttavan hormoonituotannon. Rasvaista ruokaa käyttävät ihmiset harvemmin syövät itsensä ähkyksi kuin kevyttä ruokaa syövät.


Sitä on tutkittu


Rasvaton maito vain kertoo elimistölle että edelleen jotain puuttuu ja kehottaa nauttimaan lisää. Tämä johtaa ylensyöntii ja lihomiseen. Siksi laiha ruoka tekee lihavia lapsia. Vuonna 2005 Harvardin yliopistotutkijat tutkivat 12829:n 9-14-vuotiaan lapsen maidonkulutusta. He kertoivat tutkimuskoosteessa: ”Vastoin olettamuksiamme rasvaton maito ja 1 % -maito liittyivät painon nousuun, mutta rasvaiset maitotuotteet eivät. Kaikissa etnisissä ryhmissä ja eri sosiaalisissa luokissa tulokset olivat samankaltaiset: rasvatonta maitoa juovat lapset olivat painavampia kuin kevyt- ja täysmaitoa juoneet."

14 vuoden seurantatutkimuksessa, joka julkaistiin Annals of Internal Medicinessa havaittiin, että eniten rasvaisia maitotuotteita syövillä ihmisillä oli noin 60 % pienempi todennäköisyys saada aikuisiän diabetes verrattuna niihin, jotka valitsivat rasvattoman maidon ja jogurtin. Tämän pitäisi kertoa jotakin myös KUOPION yliopistolle, heidän suosikkinsa on nimenomaan seurantatutkimus.

Täysmaidon rasvapitoisuus on noin 3-4%. Kyse on siis 2-3% laskusta rasvan määrässä joten ei edes puhuta kovin suurista määristä kun verrataan rasvattomaan maitoon. Kuitenkin todisteet kertovat rasvattoman maidon olevan terveysriski. Tämä riski on tietoisesti valittu THL:n toimesta kouluruokailun kulmakiveksi. Rasvatonta maitoa. Miksi?

Muutamia faktoja rasvattomasta maidosta:


1. Se suunniteltiin maksimoimaan tuotto, ei parantamaan terveyttä

2. Siinä on salainen ainesosa, josta ei kerrota
Ennen jalostusta rasvaton maito ei muistuta luonnon maitoa lainkaan, vaan on rakenteeltaan vetistä, väriltään vastenmielisen sinertävää ja maistuu pahviselta. Jotta sen rakenne ja maku saataisiin palautettua lähemmäs alkuperäistä maitoa, joudutaan siihen lisäämään luonnotonta ja keholle tuntematonta maitoproteiini jauhetta joka aiheuttaa tulehduksia kuten muutkin kehoon joutuneet tunnistamattomat aineet.

3. Sillä ei ole juuri minkäänlaista ravintoarvoa

4. Se ei auta laihtumaan tai pysymään hoikkana
Perinteisesti kuorittua maitoa käytettiin porsaiden lihottamiseen ennen teurastusta. Maidosta kuorittu kerma taas käytettiin ihmisten ruokaan, kermaan ja voihin. Nykyään koululaiset ovat koekaniineja virheelliselle ravintokokeilulle juoda rasvatonta maitoa.

5. Se ei auta välttämään sydän- ja verisuonitauteja

6. D-vitamiini jonka puutoksesta kärsii enemmistö pimeässä pohjolassa asuvista, on RASVAliukoinen, ei vesiliukoinen tai rasvatonmaitoliukoinen vitamiini.

6 kommenttia :

  1. Hyvä teksti, allekirjoitan! Tuohon kutoskohtaan vielä lisäisin, että maitoa mainostetaan d-vitamiinipitoisena juomana. No joopa joo. Ensin poistetaan käsittelyillä luonnollinen d-vitamiini ja sitten lisätään (rasvattomaan) lopputuotteeseen d2-vitamiinia. Sen lisäksi, että d-vitamiinin imeytymistä estetään rasvattomuudella, niin lisätään vitamiinia joka ei oikein muutenkaan imeydy ihmiseen. D3-vitamiinia sen olla pitää, IMHO.

    Häpeän myöntää, mutta aikanaan meidän perheessä syötiin virallisterveellisesti rasvatonta maitoa, Keijua ym. (Kuinka monta raipaniskua minulle pitäisikään antaa vanhoista rikkeistäni, mikäköhän lienee vanhenemisaika?) Siirryimme kuitenkin asteittain kevytmaidon ja täysmaidon kautta tilamaitoon. Tarkoituksena oli ensin lasten painon lisääminen, vähän turhan laihoja luikkuja kun olivat.

    Mutta miten kävikään? Laihoja luikkuja jälkikasvu on edelleen. Laihoja luikkuja, jotka nauttivat parempaa (sekä maultaan että ravintoarvoltaan) maitoa sekä nesteenä että pöytärasvana eli voina. Ei ole meillä kenelläkään ikävä keinotuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin aikanaan kun ei parempaa tietoa itsellä ollut ja kuvittelin että kyllähän nyt lääkäri teitää kun se sanoo, rasvaton maito oli ainoa mitä saattoi kuvitella. Olisinpa taas 18 ja tietäisin sen mitä nyt tiedän.

      Poista
  2. Käsittääkseni kaikki maito tehdään samasta rasvattomasta nesteestä, eli täysmaitoonkin vaan lisätään rasvaa sen jälkeen ku se on ensin siitä poistettu

    VastaaPoista
  3. Minun lapsuudessani tuli rasvaton maito, eikä sen jälkeen meidän kotoa enää muuta löytynytkään. Kaikki muukin oli kevyttä, mutta allekirjoittanut ylitti 80 kiloa jo ala-asteella. Ja lihava lapsi on varsin helposti lihava aikuinen...

    VastaaPoista
  4. Tää rasvahysteria on johtanut siihen että rasvaisia maitotuotteita on vähemmän saatavilla. Jogurtit ja välipalatuotteet pahin tuoteryhmä. Oisin tarvinnut ruokaan ruoanvalmistusjogurttia (turkkilainen oli tähän liian makeaa, happamampaa ois tarttenut) mut en löytänyt kunnollista (eli tarpeeksi rasvaista). Valiolla oli joskus mutta rasvakammo on istutettu kaikkiin niin syvälle että sillä ei varmaan ollut menekkiä ja lopettivat. Ulkomailla on valinnnanvaraa paremmin...

    VastaaPoista
  5. Saattaisin vaikka juoda kevyt tai kulutusmaitoa, mutt kaun rasvaton maito maistuu paljon paremmalta...

    VastaaPoista