torstai 10. lokakuuta 2013

Ajankohtaista 10.10.13


Lokakuun kymmenes, armon vuonna 2013. Heräsin pää täynnä ajatuksia joita tänään laitetaan näkyville. Vaikka blogi on pitkälti karppi blogi, olen aina varannut itselleni oikeuden joskus kirjoitella myös muista aiheista. Tässä siis tämänkertainen sekametelisoppa tänään mieleen putkahtaneista aiheista. 

Tänään kirjoitetaan punaisesta lihasta ja sen tutkimisesta, diabeteksen hoidosta rasvatautina eikä sokeritautina, sossun Tatusta kateellisten nyt kommentoidessa kohuttua uutisointia joka vain sai haluamansa, lukijatilastoja ja järjestäytyneestä rikollisuudesta joka pitää olla tuomittavaa kaikille tai hyväksyttyä sitten jokaiselle erikseen.

Punainen liha

Telkkarissa aloitettiin oikein kampanja kun jenkkitutkimus osoitti että punainen liha lisää kuolleisuutta. Tarvitsemme kyllä muutakin kuin seurantatutkimuksia ja kyselyjä tämän tueksi ennekuin minä uskon. Jos amerikkalaiselta kysyt, syötkö lihaa, jokainen heistä muistaa mäkkärin mainoksen "100% naudanlihaa" ja vastaa myöntävästi. Osa heistä monta kertaa päivässä.

Mietin että mitä ne amerikkalaiset syövät paljon, muuta kuin sitä punaista lihaa. Tuli vain mieleeni että siihen samaan ateriaanhan kuuluu se tahnapulla ympärille ja isot ranskalaiset. Mutta vika on tottakai punaisen lihan joka sinne vehnämössön sisään on kätketty eikä niitä rasvassa käristettyjä tärkkelyspuikkoja nyt ainakaan voi syyttää, nehän on kasviksia siinä missä vehnäinen tahnapullakin. Ja mikä on jenkkilässä joka paikkaa tungettu täyte kustannusten laskemiseksi. Maissitärkkelys. En voi muuta sanoa kuin että hyvin on ameriikassa pullat uunissa ja liha syntipukkina.

No, tutkimuksista sen verran , että Aasiassa ja Euroopassa punaista lihaa eniten ja vähiten syvät elävät tasan yhtä vanhoiksi. Joten olisiko vika jossain muualla kuin siinä lihassa, jälleen kerran. Sekä aasiassa, että euroopassa asiaa on tutkittu vielä pidempään ja isommalla otannalla kuin jenkkilässä. Jenkkilän jutut kuitenkin yleensä saavat suurimman uutisarvon kun ne on tehty "rapakon takana". Olisiko mr. "toimittajien" kannattanut vähän laajemmin tutustua aiheeseen.

Diabetes hoito

Olen keskustellut ihmisten kanssa ja saanut palautetta. Yksi silmiinpistävä ja todella huolestuttava asia painaa mieltä terveydenhuollon osaamattomuudessa. Kerta toisensa jälkeen diabeetikoille jotka ovat juuri saanet diagnoosin, annetaan seuraavat ohjeet: Vältä rasvaa, tarkkaile verensokeria. Ja kysyttäessä he sanovat että diabetes on sairaus rasva aineenvaihdunnassa. Eiiiiih. Eikö siellä saatanan vuosikausien opiskelussa tullut edes perusasiat selväksi. Hukkaan meni vuosien opiskelu ja opintolainat.

Diabetes, tyypistä riippumatta on SOKERIaineenvaihdunnan ongelma. Syöty sokeri/hiilihydraatti/tärkkelys nostaa sitä veren sokeripitoisuutta. Ja tyypillä 1 ei ole insuliinia sen hoitamiseen. Ja tyypillä 2 ei joko ole tarpeeksi insuliinia tai se insuliini ei tehoa tai nämä molemmat. Rasva EI nosta verensokeria. Muutoin taudin nimikin olisi kansankielessä rasvatauti eikä sokeritauti.

Rasvan väitetään lihottavan. Paskanvitut se lihottaa. Päinvastoin rasvaton on saanut aikaan lihavuus ja diabetes epidemian johon paras lääke on VHH ruokavalio. Tukeva ruoka pitää nälän poissa ja antaa energiaa pitkäksi aikaa. Laiha hiilihydraatipitoinen on nopeaa ja rasvatonta, ei terveellistä. Se ei pidä nälkää pois ja energia katoaa nopeasti joten on tankattava uudelleen. Ja kohta on niin sairas nälkä että syödää liikaa. Siinä se ongelma on ja se alkaa jo päiväkodeista jatkuen kouluissa ja työpaikkaruokaloissa. Kovimmat kestävät vanhainkotiin asti hengissä.

Sossun Tatu

Tatu saa sossusta tonnin eikä tee mitään. En ymmärrä ongelmaa tältä kantilta ajatellen. Laki sanoo että asumiskulut maksetaan ja roposet päälle että voi elää ja sen Tatu saa. Pitäisikö sitten työtön pakottaa muuttamaan halvempaan asuntoon että Tatu saisikin vain 800 kuussa. Laitetaanko kaikki työttömät ja sossun avun varaan joutuneet siis Outokumpuun, siellä on kuulemma tosi halpoja suntoja.

Ei lähetetä ketään kotoaan pois. Tatun korvauksia pitää alentaa joka kerta kun hän selkeästi kieltäytyy tarjotusta työstä. Niin kauan että Tatu pärjää sitten ilman tukia kun työt ei maistu - tai menee osoitettuun työhön. Niin se on alunperin tarkoitettu, työstä kieltäytymisen kuuluu alentaa tukia. Työttömyysturvaa ei kuulu työstä kieltäytyvälle maksaa ollenkaan. Hän on silloin omasta halustaan työtön eikä muilla ole velvoitetta häntä elättää. Myöskin sosiaaliturvalla on oikeus pienentään tukia jos työt ei kelpaa. Se on käytäntö jo nykyään, mutta sitä ei uutisissa mainittu. Jos oma valinta on työttömyys tarjotusta työstä huolimatta, silloin kuuluukin pärjätä vielä niukemmalla. Ehkä olisi otettava pakkotyö taas käyttöön kuten oli aikoinaan ruokoista kieltäytyvien kohdalla. Aika brutaalilta kyllä kuulostaa.

Eri asia onkin sitten perheet joissa molemmat vanhemmat ovat työttömiä vasten tahtoaan  ja on lapsia. Ja molemmat haluaisivat kyllä töitä mutta niitä ei ole. Ei niillä sossun tuilla paljon juhlita tai voi puhua elämisen laadusta. Siinä on isillä ja äidillä aikaa istua ja katsella toisiaan naamat vastakkain illasta toiseen. Ei ihme jos perheet hajoavat ja sekopäiset tappavat perheitään. Kyllä köyhälläkin pitäisi jotain virikkeitä olla ja pääsy siitä ahdistuksesta edes jonkin harrastuksen pariin. Tosiasia kuitenkin on että niitä "harrastuksia" ei huomioida sosiaalimenoissa. Harkinnanvarainen tuki on vain hieno ajatus.

Vihreän rauhan terroristit

Eikö ole ihan oikeudenmukaista, että jos joku kajoaa sinun omaisuuteesi, tällainen henkilö on pantava rautoihin. Ei toisen tavaroihin saa kajota ilman lupaa. Ja jos joku haittaa esim juuri sinun toimeentuloa ja työntekoa niin että menetät potturahat, eikö ole ihan oikein että tämmöinen terroristi pistetään lukkojen taakse. Minusta ainakin on. Tosin mulla on parempi lääke niihin. Se on korpilaki. Mäntyyn kiinni ja kunnolla selkään.

No meitin pikku hellantetta lähti isoon maailmaan harrastamaan vähän kiusan- ja haitantekoa. Riskit oli kuulemma tiedossa että pollarit voi vähän suuttua. Hattivatti unohti, että venäjällä ei ole pollareita, siellä on miliisit. Heillä on vähän toisenlainen näkemys rikollisia kohtaan kuin länsimainen päänsilittely taktiikka. Ei siellä silitellä päätä jos metrimakea ahistaa ja pitää sitä purkaa kiusaamalla työtä tekeviä ihmisiä.

Nyt kun hellantetta tutustuu venäläiseen vankilakulttuuriin, josta meilläkin olisi opittavaa, on hätä suuri. Ilmeisesti hän kuvitteli että sielläkin saa jokainen oman pikku yksiön jossa voi kirjoitella suuria marttyri ajatuksia ja elellä kaikessa rauhassa sateliittietlkkaria katsellen. Karu totuus kun tuli julki niin ei tainnut riskit sittenkään olla tiedossa.

Ajatukset joita vihreän rauhan liitto ajaa, ovat oikeita. Teot joilla he hakevat sille julkisuutta ovat vandalismia ja terrorismia eikä sellainen kuulu länsimaiseen vaikuttamiseen. Se että he ovat turhautuineita muiden vaikuttamiskeinojen hitauteen, ei tee siitä yhtään sen oikeutetumpaa. Malttamaton kakara koittaa kaikin keinoin kiukutella ja sellainen tulee laittaa aisoihin tai mopo lähtee käsistä. Tässä on kyse ihan samasta asiasta. Kun eivät malta odottaa että asioihin saadaan muilla keinon muutosta, ryhdytään kiukuttelemaan laillista systeemiä vastaan.

Järjestäytynyt rikollisuus on tuomittavaa. Koska nämä selkeästi järjestäytynteet rikolliset laitetaan kuriin. Vai onko nyt niin että järjestäytynyt rikollisuus on tuomittavaa vain toisinaan ja toisinaan sitä saa tehdä kun on niin ylevät aatteet ??? Minullakin on siinä tapauksessa ylevä aate jonka nimissä minun kuuluu saada tehdä rikoksia. Se on yksilöllisen hyvinvoinin maksimointi. Jos perustan yhdistyksen joka tätä asiaa ajaa, eikä osallisena ole aseita tai huumeita niin saan tehdä tavoitteideni saamiseksi melkeinpä mitä haluan.. ai en vai.. i rest my case.

3 kommenttia :

  1. Pieni tarkennus tähän.. Venäjällä on nykyään poliisi (politsia). Miliisi (militsia) on mennyttä aikaa. Toi taisi muuttua joskus viime vuonna siihen asentoon. Oli ainaskin työllistävä vaikutus, kun kaikki miliisi-Ladat ja muut piti maalata uusiksi. Muuten olen kyllä näistä Koltan jutuista täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  2. En tiedä onko ne vihreät ajatukset aina niin oikeita, mutta aika samaa mieltä muuten. Kiva näitä on lueskella...

    VastaaPoista