torstai 22. syyskuuta 2011

Rasismi

Tällä kertaa aihe joka ei sitten oikeastaan millään tavalla liity karppaamiseen mutta herättää tunteita ja keskustelua. Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan:

    »kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.»

Nyt en ihan äkkiseltään keksi miten tuo karkkipussissa ollut piirroskuva vinosilmäisestä riisihattua käyttävästä hahmosta rikkoo tuota edellämainittua vastaan. Epäilen vahvasti että hahmon tai pussin suunnittelija on ajatellut mielipuolisesti naureskellen että tästä seuraa vääjäämättä aasialaisen rodun vähempiarvoisuus tai se jollakin tavalla osoittaisi jonkun kaukoidän yksittäisen maan vähempiarvoisuutta. Vielä vähemmän uskon että kyseinen tuote on valmistajansa taholta tarkoitettu halveeraamaan jotakin ihmisryhmää.

Maailmalla alkaa asiat olemaan todella hyvällä mallilla kun makeispakkaukset ovat toistuvasti rasismisyytösten kohteena. Vai pyritäänkö näillä olemattomilla ongelmilla lakaisemaan maton alle suurempia ongelmia. Kun hölötetään makeispusseista, kukaan ei kiinnitä enää huomiota joidenkin suurten valtioiden ihmisoikeusloukkauksiin tai vastaaviin isompiin ongelmiin.

Eräässä sanomalehtihaastattelussa vanhempi romaaninainen sanoi osuvasti. Se ei ole se sana jota käytetään, oli se sana sitten mustalainen, neekeri tai vaikka vammainen. Sana itsessään ei vielä syrji ketään. Syrjintä tulee siitä miten ja millaisissa yhteyksissä sitä tuodaan esiin.

Minäkin, pienestä ipanasta saakka olen kutsunut tummaihoista ihmistä neekeriksi. En ole sillä koskaan tarkoittanut mitään pahaa tai halunnut millään tavalla loukata tummaihoista ihmistä. Kuitenkin jossain vaiheessa sain huomata että sanaa ei saa sanoa tai syyllistyy rasismiin. On siinä annettu yhdelle sanalle aika iso valta. Mielestäni tuollaista valtaa ei saisi olla millään sanalla sen enempää hyvässä kuin pahassakaan mielessä.

Uskoisin että termi Yön Timo tummaihoisesta tai karvakäsi pizzerian pitäjästä on paljon halveeraavampi kuin neekeri. En edes tiedä mitä termiä sitten pitäisi ihan oikeasti käyttää kun puhutaan tummaihoisesta ihmisestä. Vai onko se jo rasisimia että puhuu tummaihoisesta. Pitäisi ilmeisesti unohtaa kokonaan että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisista lähtökohdista. Onko meillä nyt ihmisryhmä josta ei saa enää edes puhua syyllistymättä rasismiin. Saako heidän olemassaoloaan mitenkään huomioida vai pitääkö olla, puhua ja käyttäytyä kuin heitä ei olisi olemassakaan.

Rasismi sanasta on tullut suuri ilmiö ja ongelma. Sitä käytetään pelotteena ja totaalisen väärissä yhteyksissä. Pörssiyhtiöt muuttavat pakkauksiaan kun yksi ihminen jossakin blogissaan on sitä mieltä että pakkaus on rasistinen, loukaten hänen syntyperäänsä. Tummaihoiselle ei saa sanoa vastaan missään eikä mistään asiasta tai syyllistyy rasisimiin. Tummaihoista ei saa vahingossakaan katsoa liian pitkään tai syyllistyy rasismiin. Vitut sano Vatanen.

Minä en hyväksy rasismia enkä muutakaan syrjintää mutta tuollaiset turhantärkeät nipottajat saisi tunkea takasin vittuun ja miettiä tarkkaan nussitaanko niitä ensinkään takaisin maailmaan kitisemään. Jos makeispussit on ainoa jäänne rasismista, on maailmassa asiat aikas helvetin hienolla mallilla. Mutta tuota autuasta aikaa odotellessa olisi ehkä syytä keskittyä huomattavasti isompiin ongelmiin.

3 kommenttia :

  1. Jälleen asiaa,saman asian olen huomannut itsekkin.Maailmassa olisi paljon tärkeämpää keskusteltavaa,mutta sillä on tarkoitus.Maahanmuutto on sanana vaikea,siitä ei saa puhua kuin "rakkauspuhetta",kaikki muu on "vihapuhetta",ja tälläiset puheet on kiellettävä lailla.Eduskunnassa on laadittu lista sanoista joita ei saa sanoa,sanavapaus bye bye.Tälläinen tukahduttaminen ja vaikeneminen vain lisää "vihapuhetta" ja ääriliikkeitä.Mutta kun yrität aloittaa asiallista ja hyvin perusteltua keskustelua maahanmuuton ongelmista,oletkin rasisti,natsi,you name it!Toisinsanoen kaikki vihapuhe,rasismi ovat politiikkojen erityisessä suojeluksessa joilla voidaan kiinnittää huomio vähemmän tärkeisiin asioihin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä.
    Hyvin puhuttu. Minä henk.koht. pidän ihmisiä samanarvoisina, ihonväristä, silmien muodosta ja kotimaasta huolimatta. Mutta minusta tuo äärimmäisyyksiin menevä kohkaaminen rasismista jopa vaikeuttaa sitä eriarvoisuuden häviämistä. Ihmiset ei tiedä miten pitäisi suhtautua muslimiin, tai tummaihoiseen ettei vain syyllisty rasismiin. SIinähän jää sitten se kaikki kanssakäyminen käymättä!

    VastaaPoista
  3. Pahimmat monikulttuurisuuden vihaajat ovat juuri näitä "kukkahattutätejä" jotka haluavat sulattaa kaikki kirjavat ja hienot kulttuurit yhdeksi harmaaksi mössöksi.Jos haluan oppia jotain muuta kuin kotimaista kulttuuria,osaan etsiä sen itse eikä minun kulttuuriani tarvitse rikastuttaa väkisin.Arasta asiasta ei tarvitse enää puhua tai väitellä kriittisesti asiaan suhtauvaa vastaan kun on rasismi tai vihakortti lyöty pöytään.Annetaan eri kulttuurien säilyä,ja eletään omalla tavalla ja annetaan toisen elää omalla tavalla.Jos toisen meininki alkaa kiinnostamaan,kysytää kaverilta eikä aleta omaa tapaa tyrkyttämään.Peace.

    VastaaPoista