maanantai 12. syyskuuta 2011

Opiskelijakarppi

Ajatuksiin putkahti ihan muita maailman juttuja ajatellessa, että missä tilanteessa olisi aikaisemmin elämäni varrella karppaus ollut erikoisen hyödyllinen ja tulin siihen tulokseen että opiskeluaikoina siitä olisi ollut sanoin kuvaamaton hyöty.

Nyt kun olen käytännössä huomannut miten paljon vähemmällä unella pärjää ja miten paljon virkeämpänä pysyy pitkänkin työpäivän, olisi noille molemmille ollut jo opiskeluvuosina käyttöä ihan rutkasti. Niin monet kerrat raivonälkä haittasi keskittymistä jo muutaman luokassa vietetyn tunnin jälkeen. Miten paljon paremmin sitä olisikaan pärjännyt jos mielessä olisi edes vähän harvemmin ollut se että montako minuuttia vielä ruokailuun. Jokainen tietää että nälkäisenä on helvetin vaikea keskittyä tärkeämpiin asioihin kuin syöminen.

Tosin nyt kun väitellään siitä että karppaaminen olisi helvetin kallista, heräsi ajatus että voisimme yksissä tuumin kerätä jonkinlaista kokoelmaa niistä aivan halvimman pään ateriavaihtoehdoista ja julkaista sitten kokoelman mm. tässä blogissa sekä jokainen itse missä haluaakin. On tottakai ymmärrettävää ettei kovin helppo ole makaroonipussin ja tonnikalapurkin kanssa kilpailla jos pitäisi syödä opiskelijabudjetilla ja vielä terveellisesti. Tässäkin hommassa siinä talkoohenkeä kaivataan ihan yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Jos sinulla on tällainen suorastaan törkeän halpa, muutamalla eurolla toteutettava karppiruoka, laitappa sähköpostiini tiedot tulemaan. Otsikoksi vaikka "opiskelijakarppi". Mielellään tietysti sen hinta-arvion kera, eli mitä sille yhdelle aterialle tulee hinnaksi. Eiköhän me halukkaille opiskelijoillekkin sellaiset karppivaihtoehdot löydetä että ei uuden sukupolven tarvitse opiskellessa nälän tunteessa kärvistellä muutaman tunnin välein. Ja miksei tällaiselle kokoelmalle olisi käyttöä muillakin joilla on pätäkkä tiukassa.  Jokainen meistä kun ei valitettavasti pääse pääjohtajan palkoilla revittelemään.

6 kommenttia :

  1. Täällä yksi opiskelijakarppi! Hyvin on lähteneet uudet opinnot käyntiin, energiaa on ihan eri tavalla kuin aiemmin :D Itse käyn töissä opintojen ohella, joten rahan kanssa ei ole ihan niin tiukkaa, mutta mielelläni lukisin muiden vinkkejä opiskelijabudjetilla toteutettavaan karppiruokaan.

    VastaaPoista
  2. Ää-rim-mäi-sen hyvä idea!!

    VastaaPoista
  3. Kyllä opiskelija voi hyvinkin karpata, makaroonin pussin voi aina vaihtaa kasvissuikalepussiin ja lisukkeen pitää samana, hintakin pysyy samoissa.

    Mutta se kirottu opiskelijaruokailu pottuineen päivineen. Kerran, KERRAN oli tarjolla kukkakaaligratiini ja muuten aina hiilarimössöä.

    Ja jätäpä ne potut pois niin keittäjät ruikuttaa vaikka saman annoksestani maksan kuin muutkin.

    VastaaPoista
  4. Itse aloitin karppaamisen kun koirat barffaamisen (bones and raw food), huomasin koirissa sen huiman eron kun vaihtoi teollisen mätön oikeaan ja aitoon (raakaan) ruokaan. Nyt jaksaa itsekin istua koulun penkissä eikä kuunnella kiljuvaa vatsaa heti puolen tunnin kuluttua. Keskittymiskyvystä puhumattakaan. Nyt suorastaan v*tuttaa kun muut eivät voi istua turpa kiinni penkissä vaan kokoajan kitistään jostain. rokkenroll!

    VastaaPoista
  5. Keräkaali on hyvää ja halpaa, kotimaistakin saa lähes vuoden ympäri. Ja vielä terveellistäkin.
    Voi syödä raakana. Plus kastikkeeksi vaikka öljyä ja mausteita.
    Voi syödä paistettuna, ja voi lämmittää uudelleen. Ja voita reilusti päälle.
    Lisukkeeksi sitä lihaa (tai proteiinia, mitä edullisesti saa).

    Nyt karpatessa pystyy syömään kaaliakin ilman ilmavaivoja ja hajuhaittoja.

    VastaaPoista
  6. Kananmuna on loistava perusruoka kaikissa muodoissaan, eikä luomunakaan maksa maltaita. Munakokkeli Lindahlsin kreikkalaiseen/turkkilaiseen/venäläiseen jogurttiin tehtynä pitää nälän loitolla kauan. Päälle vielä yrttejä ja vaikka tomaattia, nam.

    Opiskelijaruokailu on tosiaan usein surkeasti järjestetty. Ainakin Amican listalla on sellaista lisäaine/korvikemössöä, että sääliksi käy niitä palveluja joka päivä käyttäviä. Salaattipöytä saattaa joskus olla runsas ja ravitseva, jos mukana on esim. kikherneitä, mutta salaattibuffasta ei tietysti saa opiskelijahintaa, koska se ei kuulemma täytä ravitsemussuosituksia... Yeah.

    VastaaPoista