sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Uusi diabetesyhdistys II

Aikaisemmin mainitsemani Suomen uusi diabetesyhdistys on herättänyt paljon mielenkiintoa ja sen tiimoilta on tullut valtava määrä erilaisia kyselyjä ja palautetta. Koska asia kiinnostaa niin monia, laitan blogiini tiedot jäseneksi liittymistä varten.

Jos olet diabeetikko, kiinnostunut vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta tai muuten vain kiinnostunut paremmasta terveydestä ja tutkimuksiin perustuvasta elinehtoisesta hoidosta diabetekseen ja erilaisiin diabeteksen ohessa esiintyviin sairauksiin ja oireisiin, suosittelen lämpimästi liittymistä mukaan. Itse olen vahvasti sitä mieltä että nyt toimitaan hyvän asian puolesta.


Yhdistys löytyy myös facebookista.

 

1 kommentti :

  1. Hyvä juttu että riittää rohkeutta ja päättävisyyttä toimia hyvän asian puolesta.Kannattaa pitää huoli että uusi diabetesliitto pysyy omavaraisena eikä ota tukea(lahjuksia) miltään ulkopuoliselta taholta,niinkuin ilmeisesti virallinen diabetesliitto on tehnyt,kun pysyy omavaraisena,niin voi laulaa omia lauluja eikä niiden kenen leipää syö.Onnea ja menestystä tulevaisuuteen.Ja toivottavasti mediassa ei aloiteta lokapaskakampanjaa uutta diabetesliittoa kohtaa,tosin se vain taitaa olla enää vain ajan kysymys.

    VastaaPoista