perjantai 12. elokuuta 2011

Median asenteet.

Jokainen on varmasti huomannut että karppaaminen on tällä hetkellä kuuma peruna, niin ihmisten kuin myös median polttopisteessä. Ihmisissä se herättää vahvoja tuntemuksia. Hyviä kokemuksia saaneet ja heidän lähipiirinsä pääsääntöisesti suhtautuvat asiaan positiivisesti. Mitään asiasta tietämättömät ovat lähes poikkeuksetta skeptisempiä ja edelleen valmiita uskomaan että kyllä professorit tietää parhaiten. Median osalta suhtautuminen ei ole aivan niin yksiselitteistä.
 
Tunnetuimmissa iltapäivälehdissä on selkeä vastakkainasettelu. Ilta-Sanomista kuvastaa selkeästi negatiivisuuden esiintuominen lähes jokaisessa karppausta käsittelevässä jutussa. Vasta karppausta käsittelevän uutisen ohessa oli kysely karppaajien kokemuksista. Vaikka meistä moni, myös allekirjoittanut, antoi palautetta kertoen positiivisista kokemuksista, oli seuraavassa karppaamista käsittelevässä jutussa hieno otanta vain negatiivisista palautteista. Jutusta sai selkeästi sen kuvan että kaikki palaute on ollut negatiivista. Iltalehdellä on ollut hieman neutraalimpi kanta uutisoinnissaan. Karppausta ei ole juurikaan kehuttu mutta ei suorasanaisesti myöskään haukuttu maanrakoon.
 
Yhteistä molemmille on tietysti se, että otsikon tulee herättää kiinnostusta. Ja räväkät otsikot sen tekevät. Räväkkä vaikkakin usein harhaanjohtava otsikointi on vielä anteeksiannettavaa, bisnes on bisnestä niin kuin sanotaan. Mutta se on anteeksiantamatonta että niinkin korkeatasoisena kuin molemmat esimerkit itseään pitävät, jutuista paistaa aina läpi toimittajan oma näkemys ja tämän varjolla saa jopa asiantuntijan, joka usein ei karppaamisesta muuta tiedä kuin sen mitä on kahvipöydässä kuullut ja mitä olettaa sen olevan, vastauksia ja kommentteja vapaasti tulkita omien näkemystensä tukemiseksi. Sopivin sanavalinnoin saadaan asia näyttämään lähes päinvastaiselta kuin mitä asiantuntija on vastannut itse haastattelussa. Tämähän selviää usein, kun tällainen harrastelija pakinoitsija ottaa asiantuntijaan yhteyttä lehtiartikkelin jälkeen ja kysyy että oletko tosiaan tuota mieltä. Vastaus on ollut yllättävän usein että sanomisia on vääristelty tai revitty irti suuremmasta kokonaisuudesta jolloin vastaus on näyttänyt aivan muulta kuin se on todellisuudessa ollut.
 
Toisaalta median leipämyönteisyys ja karppausvastaisuus on pelkkää matematiikkaa. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ja pääsääntöisesti karppausta käsittelevien juttujen yhteydessä on leipämainoksia. No miten kävisi mainostuloille jos siinä rukiisen rinnalla lukisi kissan kokoisin kirjaimin: "Leipä on suurin syy suomalaisten lisääntyneeseen diabetekseen ja lihavuuteen". Välillä näistä jutuista jää sellainen maku että joku leipomoketju on oikein varta vasten ilmoittanut että isot mainokset ostetaan kunhan teette jutun jossa haukutaan leivän vastustajat maanrakoon.
 
Onneksi emme ole tietoyhteiskunnassa vain suomalaisen valtamedian varassa. Voimme äänestää lompakoillamme siitäkin minkälaista sontaa viitsimme maksua vastaan lukea.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti