lauantai 13. elokuuta 2011

Kolesteroliteoria

Koska siitä aina puhutaan ja niillä kolesteroli arvoilla pelataan ja määritellään ihmisen terveyttä ja ruokavaliota, tuli mieleeni tutkailla ja miettiä mitä se kolesteroli itse asiassa on muuta, kuin numeroita labrakokeissa. Haluan jo tässä kohtaa tuoda julki että tästä asiasta en juurikaan tiedä, joten joudun melko pitkälti tutkimaan sitä mitä toisaalta tutkijat ja toisaalta ammattilaiset, jotka työnsä puolesta asiaa käsittelevät, työssään kohtaavat ja sanovat. En siis suoralta kädeltä tyrmää virallista määritelmää. Olisin kiinnostunut saamaan tietoa sekä puolesta että vastaan.

Virallinen näkemys:

Kolesteroli (C27H45OH) on steroideihin kuuluva tyydyttymätön, rengasrakenteinen, veteen liukenematon kiteinen alkoholi, jota on välttämättömänä ihmisen ja eläinten kaikissa kudoksissa, varsinkin rasvakudoksissa, hermoissa, maksassa ja munuaisissa. Maksa tuottaa kolesterolia, mutta sitä imeytyy myös jonkin verran ravinnosta. Veren liian korkean kolesterolipitoisuuden uskotaan aiheuttavan kolesterolin kertymistä verisuonten seinämiin ja siten ahtauttavan valtimoita, ja tällä tavoin sen ajatellaan aiheuttavan sydän- ja veri­suoni­tauteja. Verisuonet voivat ahtautua myös muualla kuin sydämen sepelvaltimoissa, esimerkiksi aivoverisuonissa. Tämä saattaa aiheuttaa aivoverenkiertohäiriöitä. Ahtautumia voi olla myös alaraajoihin vievissä verisuonissa, jolloin seurauksena saattaa olla muun muassa katkokävelyä aiheuttava alaraajojen verenkiertohäiriö.

Korkea veren kolesterolin uskotaan lisäävän vaaraa sairastua sepelvaltimotautiin. Sepelvaltimotaudin syynä on yleensä ateroskleroosi eli verisuonten ”kalkkiutuminen”. Ateroskleroosin uskotaan syntyvän siitä, että kolesterolia kertyy valtimoiden seinämään. Ajan myötä nämä kertymät ahtauttavat valtimoita ja haittaavat veren virtausta. Ahtautuneeseen kohtaan voi tulla pieni repeämä sepelvaltimon sisäseinämään, jolloin verihiutaleet takertuvat siihen, ja seurauksena voi olla veritulppa ja sydäninfarkti. Pienentämällä veren kolesterolipitoisuutta uskotaan voitavan vähentää kolesterolin kertymistä suoniin ja saada jo syntyneitä ahtaumia pienenemään.

1970-luvun alusta suomalaisten kolesteroliarvot ovat laskeneet 15–20 % ja työikäisten sepelvaltimotautikuolleisuus on pienentynyt 75 %. Pääsääntöisesti ensimmäinen kommentti tähän on, että se johtuu eläinrasvan käytön vähenemisestä. Kuitenkin samassa ajanjaksossa mm. pallolaajennukset ovat lyöneet itsensä läpi verisuonten ahtaumien avaamisessa. Samoin erilaiset lääkehoidot ovat kehittyneet viimeisen 40 vuoden aikana merkittävästi. Epäilen että lääketieteen kehittymisellä on huomattavasti suurempi merkitys kuolleisuuden vähenemisen kanssa kuin rasvankäytön vähenemisellä. Karppaajilta saatujen kolesteroliarvojen perusteella uskallan jopa väittää että rasvan käytön väheneminen ei ole vaikuttanut siinä mielessä kuolleisuuteen lainkaan, kuin mitä on annettu ymmärtää. Jos vaikutus olisi olemassa, pidempään karpanneilla olisi ilman muuta kolesteroliarvot huonontuneet. Tällaista ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa.

Kyseenalaistajat:

Jotkut ovat kyseenalaistaneet kolesteroliteorian. Tanskalainen lääkäri Uffe Ravnskov (kirja Kolesterolimyytti kirjoittaja) sekä skottilainen lääkäri Malcolm Kendrick (kirjoittanut kirjan Ei sittenkään kolesteroli)ovat käyneet kumpikin tahoillaan läpi laajan tutkimusaineiston ja väittäneet, ettei syy-yhteyttä eri väestöryhmistä mitattujen kolesteroliarvojen ja sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyden välillä ole. Sen sijaan kolesterolin alentaminen statiineilla lisää heidän mukaansa kokonaiskuolleisuutta (mm. syöpäkuolemia sekä tapaturmaisia kuolemia) muista statiinien aiheuttamista haittavaikutuksista puhumattakaan.

Kyseenalaistajien joukkoon on liittynyt mm. Sydänkirurgi ja tohtori Lundell, 30 vuoden ja yli 5000 leikkauksen kokemuksella. Eikä hän ole suinkaan ainoa. Ruotsalaiset tiedemiehet, sisätautiopin professori (emeritus) Lars Werkö, kirurgian professori (emeritus), Tore Schrestén ja elinsiirtokirurgian dosentti Ralf Sundberg ovat sitä mieltä että kolesteroliteoriassa ei ole mitään pohjaa. Ruotsalaisten mukaan mm. sydänkohtaukseen sairastuneiden ja kuolleiden ihmisten kolesterolilukemat ovat usein muita pienempiä. "Ei ole olemassa tutkimustietoa siitä, mikä merkitys on kohonneilla kolesteroliarvoilla ihmisillä, joiden kolesterolia ei ole lähdetty alentamaan lääkkeillä. Siitä huolimatta lääketieteen lehdet ovat täynnä kirjoituksia, joiden mukaan sepelvaltimotaudin ja kolesterolin syy-yhteys olisi muka toteen näytetty fakta" sanovat Werkö, Scherstén ja Sundberg.

Viranomaiset ja tietyt korkeassa akateemisessa asemassa olevat henkilöt on vapautettu velvollisuudesta perustella kunnolla kannanottonsa. Hyvänä esimerkkinä on Ruotsin elintarvikeviraston ja erään tutkijaryhmän väittely viraston ravitsemussuositusten perusteista. Virasto katsoo aiheettomaksi perustella kantaansa, koska syy-yhteys ravitsemuksen ja sydän- ja verisuonitautien välillä on hyvin tunnettu ja hyväksytty. Tämä kuulostaa vähän samalta kuin THL:n "vahva näyttö" possunuha rokotteeseen. Se on fakta koska muutkin maat tekevät niin.

Jo -90 luvulla dosentti Uffe Ravnskov asetti kolesteroliteorian kyseenalaiseksi, perusteluna 30 vuotta jatkuneeseen Framinghamin tutkimukseen. Se näet osoitti, ettei kohonnut kolesteroli ole sydäntaudin riskitekijä yli 47-vuotiailla ihmisillä. Asia oli pikemminkin niin päin, että kolesterolin aleneminen lisäsi kuolleisuutta verrattuna niihin, joiden kolesterolipitoisuus suureni.

Tammikuussa -09 Sachvevan työryhmä naulasi kolesteroliteorian arkkua oikein julmetun kokosilla nauloilla. Tutkimus oli sikäli merkittävä että tilaajana oli Amerikan Sydänliitto. Kokeessa selvitettiin veren kolesteroliarvot 136 905 sydänkohtauksen vuoksi sairaalahoitoon joutuneilta potilailta. Heidän kaikki kolesteroliarvonsa olivat odotettua pienempiä, paljon alle amerikkalaisten keskiarvojen, ikä huomioon ottaen. Valitettavasti tulokset eivät miellyttäneet Amerikan Sydänliittoa vaan he päätyivät tulkitsemaan tuloksia niin että kolesteroliarvojen madaltuminen vähentäisi riskiä. Tätä ei kuitenkaan tutkittu eikä tutkimuksessa ollut tähän vertailuun tarvittavaa aineistoa.

Malcolm Kendrick ottaa kirjassaan hyvinkin kriittiseen sävyyn. Kendrick kertoo muun ohella, että "kun ihminen sairastuu syöpään, kolesteroliarvot alenevat. Eli kun sairastuu vakavasti, ihmisen kolesteroliarvot alkavat pudota alaspäin". Ja tähänkö meidän nyt pitää sitten pyrkiä. Kolesterolarvoihin jotka ovat normaalit sairaalle ihmiselle? Miettikkää tätäkin faktaa. Tieteellisesti. Objektiivisesti.

Muut kolesteroliteorian kyseenalaistaneet eivät ole esittäneet teoriaa tai näkemystä mistä se ongelma sitten johtuu, kuin Lundell. Hän sanoo kokemuksensa mukaan että ongelmat johtuvat tulehduksista verisuonissa, joihin nämä hiukkaset sitten paakkuuntuvat. "Tulehdusta, eli inflammaatiota, on helppo hoitaa. Inflammaatiossa oma elimistösi reagoi ulkoapäin tulleeseen ärsykkeeseen (bakteeri, myrkky tai virus). Inflammaatio hoitaa tämän sairauden aiheuttajan pois pelistä ja me toivumme. Sen sijaan jos emme anna elimistöllemme aikaa tai mahdollisuutta vapautua myrkyistä tai mikrobeista, elimistölle aiheutetaan krooninen tulehdustila. Siinä missä akuutti, ohimenevä tulehdus on hyödyllistä meille, krooninen eli pitkittyvä tulehdus on erittäin vahingollista." Lundellin mielestä juuri sokeri, valkoiset viljatuotteet, omega-6-rasvahappoja runsaasti siältävät öljyt ja einekset sekä prosessoitu ruoka ovat näiden tulehdusten suurimpia aiheuttajia. "Tulehdus etenee verisuonissa erityisen tehokkaasti jos emme vaimenna tulehdusta omega-3-rasvahapoilla (omega-6-rasvahapot aiheuttavat tulehduksia). Tyypillinen amerikkalainen sapuska sisältää 15-30 kertaa enemmän omega-6-rasvahappoja kuin omega-3-rasvahappoja. Tämä on kestämätön tilanne! Ihanteellinen rasvahappojen suhde on 3:1" sanoo Lundell kirjassaan.

Googlettamalla selvisi että Pohjois-Amerikassa kokonaiskolesteroli olisi keskimäärin 5,5 mmol/l. Ja sairaalaan joutuneilla tuo oli noin 4,5". Statiinien popsiminen ilmeisesti siis vain nopeuttaa sairaalaan joutumista. Joka ikinen lääkäri, joka määrää normaaleille, täysin terveille ihmisille noita statiineja, pitäisi pistää rautoihin ja viedä kiven sisään.

Koska olen vieläkin löytämästäni huolimatta epäluuloinen ja ymmälläni, pyytäisin professori Kari Salmisen tavoin  kolesteroliteoriaa puolustavia laittamaan edes yhden puolueettoman tutkimuksen, jossa on osoitettu kolesterolin ja sv-tautien yhteys ihmisellä taikka kuolleisuuden yhteys. Monia tutkimuksia löytyy, joissa tätä yhteyttä ei ole löydetty. Päinvastoin. Sydänkohtauksia saaneilla on järjestään ollut alhaisempi kolesterolitaso. Miten tällaisen tavallisen maallikon pitäisi tämä sitten ymmärtää. Tuloksia löytyy jotka osoittavat teoriaa vastoin. Viralliset tahot katsovat ettei heillä ole velvollisuutta kantaansa todistaa. Olen ymmälläni. Mikä tai kuka on antanut esim. THL:lle luvan tehdä suosituksia meidän suomalaisten puolesta ilman perusteluja tai osoitettuja tutkimustuloksia.

Minä ainakin olen entistä enemmän kiinnostunut kuulemaan mihin meidän suositukset perustuu. Eikä minulle riitä vastaukseksi että se on maailmalla vallitseva käytäntö. Vaikea olla kritisoimatta virallista linjaa, kun vastakkaista tietoa tihkuu maailmalta kaiken aikaa mutta teorian todeksi näyttävää ei pyynnöistä huolimatta kerrota. Eikä tämä koske vain kolesterolia. THL: faktat pöytään jos niitä on!

5 kommenttia :

  1. Olipa hyvä juttu kolesteroolista,,nyt on ollut paljon kirjoituksia tuosta kolesteroolilääkityksen syömisestä,,jossain oli jotta vain niile annetaan lääkitys joilla on ollut sydäninfarti,,(,ja sellaistahan minulla ei ole ollut),niistä on joillakin ihmisillä ollut haittavaikutuksia myös ja eivät pysty syömään minkäänlaista lääkettä kyseiseen vaivaan,samoin muisti on ruvennut menemään,,kävely kyky huonontunut,,ym,ym,,vakaasti harkitsen josko lopetan koko pillerin popsimisen

    VastaaPoista
  2. Toinen asiaan liittyvä kirjoitus: http://www.koltta.com/2011/09/statiini-huijaus.html

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, kerronpa esimerkin äidistäni. Hänellä oli jo vuosien ajan ollut kolesterolilääkitys, jonka arvauskeskuslääkäri sitten tuplasi, kun olivat arvot nousseet. Äiti oli tuolloin yli 70 v. Sitten alkoi tulla muistamattomuutta, dementian kaltaista käytöstä, lihaskipuja yms. Tämä huipentui lopulta siihen, että lähimuisti petti sitten lopulta, meni jalat alta ja liikuntakyky. Äiti oli siihen asti pärjännyt ilman apuvälineitä, mutta ei enää, vaan tarvii rollaattorin jalan hermotuksen tuhoutumisen takia, kiitos arvauskeskuslääkärin käypä hoito -ohjeistuksen. Sairaalassa meni viikkoja, ja siellä kolelääkitys lopetettiin välittömästi, ja siitä alkoi myös muistin palautuminen. Ei ole enää dementiaoireita, mutta jalan vaurio jäi.
    Sairaalalääkäri kertoi vaurioiden syyksi juuri tuon lääkityksen. Myöhemmin muista syistä sairaalaan jouduttuaan äiti joutui taas kolesterolimanipuloinnin kohteeksi, kun oli kuulemma NIIN korkeat arvot. Äiti sanoi kuitenkin tiukasti, että ei ota lääkkeitä, ja sillä kertaa uskoivat, mutta toisella kertaa resepti oli ujutettu mukaan kertomatta hänelle mitään. Olen kuvitellut, että lääkäri yhdessä potilaan kanssa suunnittelee hoidon, eikä itsevaltaisesti "määrää", mutta todellisuus on näköjään toinen. Sinuna miettisin lääkityksen lopettamista, jos huomaat itsekin sen aiheuttavan oireita.

    VastaaPoista
  4. Koko kolesteroliteoria on niin tuulesta temmattu että minä en kyllä tule aloittamaan sitä myrkkyä ikinä, olkoon arvot mitkä tahansa. Ja tuohon 20.9 kommenttiin, minäkin aina luulin että hoito suunnitellaan lääkärin kanssa yhdessä ja varsinkin mahdollisista haittavaikutuksista kerrotaan etukäteen. Paskanvitut.

    VastaaPoista
  5. "Joka ikinen lääkäri, joka määrää normaaleille, täysin terveille ihmisille noita statiineja, pitäisi pistää rautoihin ja viedä kiven sisään."

    Amen!

    Tolonenkin on ollut virallista linjaa -mikä siis pitää kolesterolia vaarallisena- vastaan.
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=164

    "Kolesterolia alentava lääkitys on useimmiten täysin turhaa ja suorastaan vaarallista. Suomessa lähes 80 % statiinien syöjistä (joita on lähes 700 000) on terveitä, jotka ottavat lääkettä ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa, primaaripreventiona, täysin turhaan. "

    jne. suosittelen lukemaan.

    VastaaPoista