lauantai 13. elokuuta 2011

Huolta ja murhetta

Kovasti tuntuu tänä päivänä olevan kansa huolissaan karppaajan terveydestä. Ainakin näin ravintoneuvojat ja meida antavat ymmärtää. Taitavat vain neuvojat itse ja media mainostulojen menetyksen pelossa jakaa käsitystä että tavallinen kadunmies muka olisi karppaajista kovasti huolissaan. Toisaalta kova on vastustus jopa karppaajien foorumilla vtkannattajien toimesta joten ihmetyttää mikä motivoi Matti Meikäläistä niin kovasti murehtimaan karppaajan suonista ja suolista.

Henkilökohtaisesti ei kukaan ole vielä tullut sanomaan että multa on henki katkolla. Taitaa tuolla mediassa ne Fögelin ja kumppaneiden kommentitkin olla enemmän hätähuutoja kun oma uskottavuus on ollut katkolla jo vähän aikaa. Koitetaan tyhjänpäälle tehtyjä väittämiä pönkittää tuulesta temmatuilla väittämillä. Uskottavuuden rippeitä keräillessä koittaa vielä viimeisillä oljenkorsilla paikkailla menetettyä arvostusta.

Persettään repien saa nauraa näitä vakiväittämiä. "Karppaaminen äärimmilleen vietynä voi olla hengenvaarallista." No voi herran pieksut. Aika moni asia ÄÄRIMMILLEEN vietynä ON hengenvaarallista, ei pelkästään VOI olla. Kun ei nyt muuta mäkättämisen aihetta enää löydy niin haetaan niitä ÄÄRI tapauksia ja massutellaan niillä hypoteeseilla oikein sydämen kyllyydestä. Eikä tuo aivopieru ole edes ainoa laatuaan. Eikös se täysin rasvaton ruokavaliokin äärimmilleen vietynä ole ihan helvetin vaarallista, joten tällä ajatusmallilla vähärasvainen ruokavalio on vielä karppaamistakin vaarallisempaa koska niin paljon useampi sitä käyttää. Eikös silloin useammalla ole riski tehdä sitä ÄÄRIMMILLÄÄN. Tai jos paastoaa ihan äärimmilleen niin siinähän saattaa vaikka kuolla. Ainoa asia mikä karppaamisessa on tähän mennessä viety äärimmilleen on vastaan vänkääjien typeryys ja kommenteista läpi paistava epätoivo ja tietämättömyys. Minusta se on todella äärimmäisen tyhmää tuhlata päivänsä vain murehtimalla miten niille karppaajille nyt käy. Miten niille nyt sitten käy kun ei niille ole mitään pahaa tapahtunut kahteenkymmeneen vuoteen. Harmi vain että sen minkä karppaajat terveydessä voittaa, ilmeisesti vastaan laittajat stressissä häviää. Ja pahimmat virallisen puolen jäkälät ovat vielä valehtelun myötä menettäneet taivas paikkansakkin.

"Karppaaminen ei kuulemma tehoa koska painon putoamisen jälkeen kun palaa entiseen niin lihoo takasin". Nauratti niin että mahaan sattu. Mistä helvetin kummasta se käsitys on tullut että tässä ollaan palaamassa samaan paskaan mistä on kerran irti päästy. Sitäpaitsi ihan samalla lailla se paino palaa takaisin laihduttajalle jos palaa takaisin entiseen, ihan riippumatta siitä millä ruokavaliolla laihdutti. Samaten jos laihdutit liikuntaa lisäämällä, paino palaa kyllä takaisin jos palaat entiseen. Eli pelkkää sanahelinää ja epätoivoista jurnutusta.

Tämä on median ja Puska & Co:n mielestä vaan ohimenevä muoti-ilmiö. No, eihän siitä sitten tarvitse virallisperseellisen linjan edustajien olla huolissaan. Muoti-ilmiöt loppuu kun aikansa on leuhuteltu. Oikeastaan taitaa olla vaan parempi mitä enemmän karppaamista lehdissä haukutaan. Aina siellä yleisön joukossa on niitäkin joita homma alkaa kiinnostamaan ja haluavat tietää onko ne asiat nyt TAASKAAN niin kuin lehdessä annettiin ymmärtää. Kun oikein kovasti koitetaan repiä otsikoita, pääsee nämä tälläiset blogitkin välillä ihmisten tietoisuuteen.

Niin paljon on virallinen linja huolissaan että tähänkin blogiin tulee välillä asiatonta palautetta joita on pitänyt poistella. Eivät oikein liity aiheeseen tai kirjoituksiin vaan lähinnä allekirjoittanutta haukutaan aivottomaksi kusipääksi joka keski-iästään huolimatta kirjoittaa kuin pikkukakara. Voi pikku nutturapäätä, toivottavasti ei setän kiroilemisen myötä yöunet menneet. jos kirjoitukset kovasti ottaa pannuun niin siihen on kaksi lääkettä. Ota reppus ja häivy tai käy välillä vähän kyykkyvatkaamassa niin helpottaa.

Ja onpa tuolla palautteessa jo solvattu ihan aiheetta edustamaani yritystäkin, jolla sinänsä ei liene mitään tekemistä karppaamiseni kanssa. Eivät kuulemma osta tuntiakaan palveluita. No ostaa tai oli ostamatta, kannattaa huomioida sekin että kaikille ei välttämättä myydä. Nämä tietysti ovat vain yksittäisten ihmisten aikaansaannoksia tai trollausyrityksiä ja niitä poistelen kun satun huomaamaan. Enpä näe asialliseksi sellaisia säästellä jotka eivät koko asiaan mitenkään liity. Toistaiseksi pidän kommentit lisättävissä ilman etukäteen tarkistamista ja toivotaan ettei tähän tarvitse muutosta.

Sähköpostiin saamani palaute on toistaiseksi ollut pelkästään positiivista ja rakentavaa. Ehdotuksiakin olen saanut ja muutamia niistä blogissani toteuttanut. Siis siitä mistä aiheesta kaivellaan ja naputellaan. Hyvin on blogi levinnyt maailmalle ja tuntuu kovasti herättävän tunteita.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti