torstai 11. elokuuta 2011

Valhe, itsepetos ja ylimielisyys!

Valhe ei ole totta. Valheilla voi kaivaa kuoppia, joita ei itsekään näe. Siksi näihin kuoppiin useimmiten joutuu itse. Valheiden käyttö on monimutkainen prosessi. Vaikka valheet ovat olleet keskeinen osa ihmiskieltä jo historian alkuhämäristä asti, niin silti harvoin pysähdytään kysymään, mitä valhe oikeastaan on. Perinteisen näkemyksen mukaan valhe on "jotakin, joka ei ole totta". Ikävä kyllä tämä ei ole mikään tyhjentävä vastaus, vaan se johtaa vain suurempaan filosofeja kiusaavaan kysymykseen: mitä on totuus? Valheen määrittelyn vaikeus tekee valheen määritelmästä valehtelun hyvin yksinkertaiseksi. Sama yksinkertaistettuna: koska valheen varsinainen määritelmä on melko huvittava, siitä on kätevämpi valehdella lapsille.

Itsepetos on tilanne, jossa ihminen tulkitsee virheellisesti todellisuutta halujensa ja toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen unelmaansa. Itsepetos kohdistuu ensisijaisesti yleisesti tavoitelluiksi koettuihin ilmiöihin, kuten haluun onnistua ja olla rakastettu.

Ylimielisyys: Omasta ylemmyydestään varma, muihin väheksyen suhtautuva. Eli juuri sellainen jonka mielestä hän on ainoa oikeassa oleva, muiden mielipiteistä, näytöistä ja jopa todellisuudesta viis väittävä.

Siinäpä kolme mielenkiintoista asiaa joille on ilmennyt yhteys. Kaikkia yhdistää viralliset ravitsemus suositukset ja niiden pää-äänenkannattajat. Ne perustuvat suurimmaksi osaksi valheisiin ja itsepetoksiin. Vanhan koulukunnan professorit, dosentit ja ravitsemustieteilijät, jotka ovat kerran valheellisten lähtötietojen perusteella oppineet ja luoneet pitkän uran tahoillaan, ovat nyt uusien tutkimustulosten esiin tultua ryhtyneet ylimielisesti vääntelemään totuutta mieleisekseen. Yhä uudestaan ja uudestaan he paasaavat eri valtamedioissa virallisten suositusten puolesta perustellen, että ne on tehty tarkkojen ja pitkien tieteellisten tutkimustulosten pohjalta. Kuitenkaan kukaan heistä ei kerta toisensa jälkeen ole pystynyt esittämään yhtään tutkimustulosta jotka puoltaisivat suosituksia. Tai yhtään tutkimustulosta jotka osoittaisivat että karppajien malli olisi vielä huonompi. He tietävät jo haastatteluihin lähtiessään että niitä tuloksia kysytään, joten voisi olettaa että he ovat varautuneet esittämään pyydettyä aineistoa. Näine ei kuitenkaan tapahdu. Miksi? No siksi että sitä aineistoa ei ole heidän aivokuorensa ulkopuolella, elävässä elämässä. Oman itsepetoksensa uhrina he levittävät virallista sanaa ja luottavat siihen että kyllä kansa uskoo kun auktoriteetit puhuu. Ylimielisyyttään he eivät ota kuuleviin korviinsa maailman arvovaltaisimpiin kuuluvien tutkijoiden havaintoja - koska ne eivät sovi omaan, vääristyneeseen maailmankuvaan.

Nyt kansa puhuu takaisin. Jaloillaan ja lompakoillaan. Se että ruokailutottumukset ja elintavat vääjäämättä kääntyvät suositusten vastaisiksi, osoittaa sen että kansa ei enää usko pelkkää puhetta. Onpa ollut jo huomattavissa että rohkeimmat virallista linjaa virkansa puolesta edustavat ovat pikkuhiljaa alkaneet taipumaan faktojen edessä. Monelle vielä pahempaa on olla julkisesti leimattu valehtelija kuin myöntää että ehkä tässä "muoti-ilmiössä" on sittenkin jotakin perää. Koomista sinänsä että nyt puhutaan muoti-ilmiöstä vaikka karppaajia on ollut toistakymmentä vuotta. Aikaisemmin se ei vain saanut niin suurta julkisuutta kuin nyt. Jos jokaista kymmentä hiilihydraatteja vähentävää kohden 5 toteaa homman toimivaksi, ja saa mukaan kymmenen uutta kokeilijaa, aina puolen vuoden välein, olemme 5 vuoden päästä tilanteessa jossa hiilihydraatteja on vähentänyt melkein 20 miljoonaa ihmistä. Hyvät ja nimenomaan omalla kokemuksella hyviksi todetut asiat etenevät nousevalla kiihtyvyydellä. Ei sitä kehitystä enää pari huru-ukkoa tai yksi vielä nuoruuden innolla virallista linjaa puolisokeana tykittävä professori mielestäni estä.

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kommentoi mtv3:lle: "Vähäkuituinen ruokavalio lisää muun muassa lihomisen, sydän ja verisuonitautien, tiettyjen syöpämuotojen kuten suolistosyövän sekä kakkostyypin diabeteksen riskiä. Monen olo paranee kahdessa kuukaudessa, kun paino laskee, se on ihan selvä juttu. Mutta on tietysti ihan eri asia kuin mitä tapahtuu 20 vuodessa." "Vähä-kuituisella" ja vähähiilihydraattisella ruokavaliolla olevat tuppaavat käytännössä laihtumaan. Sydän ja verisuonitaudit on taas se virallisen linjan Jokerikortti jota heilutetaan joka käänteessä ilman mitään näyttöä. Ja kakkostyypin diabeetikot ihan pääsääntöisesti ovat päässeet vähemmälle lääkitykselle ja parempiin verensokeriarvoihin kuin virallisten suositusten noudattamisella. GUT-refereelehden viimevuotisen artikkelin mukaan 83% TERVEIDEN ihmisten immuunijärjestelmä reagoi viljojen gluteeniin. Pitää olla vähintään professoritasoa ennenkuin saa yhteen lauseeseen uppoamaan yhtä monta valhetta ja väittämää joita ei pysty osoittamaan todeksi. Aika kova suoritus. Mielestäni tuo mies kaiketi osaa kusettaa koirankin puhelimessa ja siihen ei kovin moni pysty.

Mietitäänpä mitä meille itse asiassa on tapahtunut 20 vuodessa. Diabeetikkojen määrä on räjähtänyt käsiin. Lihavuudesta on tullut jo kansantaloudellinen ongelma. Lasten ylipaino on kasvanut koko ajanjakson. Voisi tuon rohvessoorin kommentin kääntää näin: "Hiilihydraateista tulee suu makeaksi ja hetkellinen hyvä olo. Mutta se on aivan eri asia mitä siitä seuraa 20 vuodessa." Ai helvetti, mehän on nähty jo mitä siitä seurasi. Se ei vaan toimi.

Lapset ryhtyvät syömään virallisin ohjein, persaukisella budjetilla tehtyä ruokaa tarhasta lähtien. Sitä jatketaan koulussa ja vielä oppilaitoksissa aina armeijaan saakka. Tällä matkalla kehittyy valtava määrä ylipainoisia lapsia ja nuoria. Virallisperseilijöiden mukaan se johtuu vain siitä että lapset ei liiku ja ne juo sitä sokerilimpparia. Tämähän on sitä itsepetosta pahimmillaan. Epäilen varsin suuresti että joka kodissa on sen päivän virallisen aterian päälle joka päivä tarjolla sokerilimpparia ja karkkia. Varmasti niitäkin on mutta on järjetöntä kuvitella että näin olisi edes enemmistöllä. Kyllä se todellinen syy on siellä vääristyneissä, kohtuuttoman korkeissa hiilihydraattimäärissä ja siitä johtuvassa insuliiniresistenssissä joka johtaa vääjäämättä lihomiseen ja muihin terveysongelmiin. Ainakin minun mielestäni tuo syy-seuraus kombinaatio on ihan järkeenkäypä.

Tampereen Kaupunkilehti Tori kysyi Fogelholmilta: "Onko täysjyvävilja hidasta hiilihydraattia, joka on parempaa kuin vähemmän kuitupitoinen valkoinen vilja?
– Ei se ole hidasta tai nopeaa vaan keskinopeaa."

  • Suomalaistutkimuksen mukaan runsaskuituisen täysjyväruisleivän (Oululaisen jälkiuunileipä) GI on 77 (korkea).
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Elintarvikkeet ja sokeriaineenvaihdunta (ELSA) -tutkimuksen mukaan sekä perinteisellä ranskanleivällä että ruisleivällä on suurehko GI
  • Malesialaisen tutkimuksen mukaan täysjyväleivän GI on 85 (korkea) ja toisenlaisen täysjyväleivän, johon on lisätty kaurahiutaleita, GI on 67 (keskitaso).
  • Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ohrakuidulla rikastetun vaalean vehnäleivän GI on vain 7 % matalampi kuin tavallisen vaalean vehnäleivän.
  • Turkkilaisen tutkimuksen mukaan vaalean vehnäleivän ja täysjyväleivän GI:llä ei ole merkittävää eroa.
  • Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan vaalean vehnäleivän ja täysjyväruisleivän GI:llä ei ole merkittävää eroa.
  • Ranskalaisen tutkimuksen mukaan täysjyväleivän GI on 85 (korkea).
  • Sydneyn yliopiston tietokannan annoskoko on tyypillinen suomalaisen valmiiksi viipaloidun ruisleivän yksi viipale eli 30g GI on 78.

Tutkitun tiedon mukaan täysjyväleipä on siis yleensä nopeasti imeytyvää hiilihydraattia kuten vaalea vehnäleipäkin. Valehteliko Mikael Fogelholm jälleen? Sen saatte rakkaat lukijat itse päätellä. Minun mielestäni siinä miehessä on ihan sama puhuuko pää vai perse.

Tietääkö mies itsekkään että ainoa saavutus jokaisesta julkisuuteen tulevasta haastattelusta on oman uskottavuuden mureneminen niiden silmissä joiden hän kuvittelee suosituksiaan seuraavan. Kun valehtelee liian monesta asiasta, ei kukaan usko enää silloinkaan jos heittää vähän totta joukkoon. Näin on tosi.

Paljonkohan nuo virallisen linjan edustajat saavat valiolta ja ingmannilta sponsorituloja. On tuo VOI nykyään piilomainontana heidän ainakin joka toisessa lauseessa joka koskee karppaamista. Karppaaminen voi olla sitä ja karppaaminen voi olla tätä. No voihan se toki olla mutta se on selvää että virallinen linja ei voi olla perseestä, se ON sitä. On toisaalta ymmärrettävää että henkilöt jotka ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä olleet totuudentorvena kansalle, he uskovat itsekkin oppeihinsa vankkumatta ja todisteista piittaamatta. Ajatuskin siitä että kaikki mitä olet oppinut ja mihin uskot ja olet vuosikaudet muille totena puhunut, onkin tyhjällä pohjalla. Se syö miestä kuin rotta juustoa. Helpompaa on jatkaa itsepetoksen lijalla ja ummistaa silmänsä todellisuudelta. Tutkimustulokset, käytäntö ja ihmisen kokemukset eivät onneksi nojaa muutaman henkilön rinnakkaistodellisudelle. Muutos on jo huomattu.

Hyvin sä Mikael vedät.. Taidat vaan olla Puskan ja Uusituvan ohella ainoa joka noita juttuja enää uskoo... On meillä siinä kolme muskettisoturia kerrakseen. Musketit tosin on jo ruostuneet aikaa sitten...

2 kommenttia :

  1. Minä se en lakkaa ihmettelemästä kuinka näillä jäärillä on niskalenkki koko terveydenhoitoalasta. Muutamaa harvaa lukuun ottamatta kukaan ei uskalla ainakaan kovaäänisesti haastaa vanhoja "totuuksia". Taitaa syy piillä Puskassa itsessään. Ainakin KTLn aikaan mies oli ruokalassa saanut helvetillisen raivarin kun pöydässä oli ollut Oivariinia. Sen koomin sitä ei kuulemma talossa enää nähty vaan tarjolla oli ollut pelkkää Keijua. Alapa siinä sitten herran kanssa keskustelemaan jostain ihan oikeasti merkitsevästä seikasta.

    Älkää peljätkö, te ravitsemusterapeutit ynnä lääkärit ynnä hoitajat. Tulkaa vaan esiin koloistanne ja sanokaa asiat niinkuin ne ovat. Ainoat jotka kasvonsa menettävät, ovat nämä muskettisoturit. Kaikki muut saavat varmasti anteeksi :)

    VastaaPoista
  2. Olispa tullut mulle raivoomaan oivariinista. Etsiskelis äijä vieläkin leegojaan nurkasta ja ihmettelis mikä kolahti kun ei edes junan ääntä kuulunut.

    Kunhan Puska & Uskonveljet Co saadaan toimitettua eläkkeelle, jää enää Mikael jäljelle. Ja häneltä on jo uskottavuus kadonnut siinä vaiheessa joten ehkä meillä suomalaisilla ja varsinkin D kakkosilla on vielä toivoa.

    Paskat meistä mutta meidän lapsia ei tarvitsis rasvakammoisten, sokerilla aivonsa sotkeneiden huru-ukkojen johdolla pelotella ja tolkuttomalla lisäaine- ja hiilihydraattipommilla myrkyttää. Saisivat edes vähän totuudenmukaisemmat lähtökohdat tehdä omat päätöksensä.

    VastaaPoista