perjantai 19. elokuuta 2011

Tietoja blogista 08/2011

Kovasti olen edelleen hämmästynyt blogini saamasta huomiosta. Selkeästi aihe kiinnostaa ja levoton, roisilla huumorilla varustettu kirjoitustyylini uppoaa niinkuin isi äitiin. Noh, kerrotaanpa hieman tilastotieteitä :)

Kävijöitä siis jo reilusti yli 12000 parissa viikossa. Enpä olisi uskonut. Ja Suomen lisäksi yhdeksästä maasta. Tässä vähän googlen kertomia maita ja prosentteina paljonko sieltä on näistä ulkomaisista kävijöistä: Germany 26.0, United States 25.7, Sweden 20.2, United Kingdom 9.5, France 7.7, Spain 6.9, Thailand 1.6, Norway 1.5 ja Denmark 0.9 prosenttia ulkomaisista lukijoista.

Eli Saksasta ja valtameren takaa käy selkeästi puolet kaikista ulkomaisista kävijöistä. Uskoisin että ovat kuitenkin suomalaisia kun en ole ryhtynyt tätä enklanniksi väkertämään. Sillä kielellä on dataa ihan riittävästi ja tuskin Billy the redneck olisi kauhean kiinnostunut siitä mitä täällä kääpiövaltiossa tapahtuu.

Ylivoimaisesti eniten kävijöitä tulee sosiaalisen median ja karppaus.infon kautta. Ilmeisesti lärvikirjassa  käydään kiihkeää keskustelua karppaamisesta. Voin vain kuvitella :D hevostalli.net ja kiloklubi.fi tulevat rinta rinnan siinä perässä. Muita viittaavia sivustoja ja blogeja onkin sitten lukuisia. Hakukoneita unohtamatta.

84% käyttää wintoosaa ja yleisin selain on FF, toisena EI ja kolmantena chrome. Loput selaimet ja alustat kävijämääriltään ovat vain marginaalisia. Esittelysivuni on ylivoimaisesti luetuin yksittäinen sivu. Muutoin lukumäärät kasvavat sitä mukaa kuin kirjoitus vanhenee. Ainoana poikkeuksena kirjoitus "Leipä ja paska" joka on noussut todella nopeasti 10 luetuimman joukkoon.

Lukijat ovat kommentoineet sivuja kymmeniä kertoja mikä on todella mukavaa. Mukaan on mahtunut vain muutama "asiaton" kommentti jotka on poistettu. Sähköpostiin on tullut palautetta hieman vähemmän. Toistaiseksi vois sanoa että 95% palautteesta kannustaa jatkamaan. Esitystapani ilmeisesti valtaosaa miellyttää. Taidatte olla yhtä vinksahtaneita kuin allekirjoittanut. Vain muutama nutturapää on ponnari kierällä valittanut roisista kielenkäytöstä. KYYNEL.

Muutamia ehdotuksia aiheista joita voisi ruotia on tullut. Kiitokset niistä. Aiheita ei ole koskaan liikaa. Lisääkin tarvitaan sillä en haluaisi juuttua toistelemaan itseäni. Se on tylsää ettekä tekään sitä kovin pitkään jaksa lukea.

Aikaa tutkimiseen ja tekstien laatimiseen menee parista tunnista aina kymmeneenkin tuntiin päivässä, vähän aiheesta riippuen joten tästä saisi vaikka täysipäiväisen työn. Ei  siis pidä ihmetellä jos ihan joka päivälle ei aina uutta materiaalia irtoa, vaikka olen pyrkinyt jotakin asiallista joka päivälle saamaan aikaiseksi. Osa aiheista on edelleen työn alla materiaalin paljouden ja tutkittavan aineiston laajuuden vuoksi. Ja joitakin seisoo ihan senkin vuoksi etteivät ne tunnu minusta riittävän mielenkiintoisilta vaikka aloittaessa on ehkä siltä tuntunut. Niihin ehkä palataan kun jotakin uutta ilmenee joka muuttaa tilannetta.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on lisätä pieni widgetti sivulle jolla voisi lähettää linkkejä edes jollakin tavalla karppaamiseen liittyviin tutkimustuloksiin. Saataisiin lopultakin aikaiseksi yksi tietokanta johon ne on kerätty lähestulkoon kaikki. Ei tarvitsisi joka hemmetin rasvatutkimusta erikseen aina netistä kaivella. Materiaali on niin laaja että yhden ihmisen on sitä kaikkea mahdoton kerätä joten siihen jos ryhdytään niin lukijoiden apua ja aktiivisuutta kaivataan.

Lisäksi on suunnitelmissa karppauksesta hieman poiketen kirjoittaa mm. kelan eläkepäätöksista ja lääkäreistä muodossa terveyskeskus vs yksityinen. Eli kaikkea kivaa on luvassa. Pysykäähän maisemissa.

5 kommenttia :

  1. Karppifoorumilta mäkin! Juuri sun ronski huumori tekee asiateksteistäkin niin mukavia lukea. :)

    VastaaPoista
  2. Hampurilainen20 elokuuta, 2011

    Oikeestiko jotkut on valittaneet SUN kielenkäytöstä SUN blogissa? No hah! Sama ku joku tulis makuuhuoneeseen valittamaan siveättömästä käytöksestä :D

    Terveisin,

    yksi niistä saksanmaalla blogiasi seuraavista

    VastaaPoista
  3. Eikä mennyt vuorokautta tuon kirjoittamisesta kun mukaan tulivat: Malta, Hong-Kong ja Kreikka. Aika mielenkiintosista paikoista tulaan lukemaan.

    Hampurilainen: Samaa ensin itsekkin vähän ihmettelin.

    VastaaPoista
  4. Pitäisi olla varoitus, ettei kannata lukea näitä sivuja kahvikuppi (yms.) kourassa, tietokone voi vaurioitua pärskiessä ;)

    Mielenkiinnolla lisää odotellen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä blogista! Tietoa tulee räväkässä muodossa ja asia on oikeaa. Sitäpaitsi nauruhermot saavat hommia välillä. :)

    VastaaPoista